sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Hoitajan näkökulma: Korvaushoito

Tulipa tässä mieleeni mainita, että tekstini tulevat olemaan pitkälti mielenterveys- ja päihdetyötä koskevia, sillä niitä töitä olen eniten tehnyt ja teen parhaillaan. Tällä kertaa aiheena korvaushoito, ainoastaan sen vuoksi, että kuulin bussissa eilen, miten muutama rouvashenkilö puhui korvaushoidosta. Heidän "faktansa" olivat aika mielenkiintoista kuunneltavaa. Melkein teki mieli osallistua keskusteluun ja lyödä luulot pois. Niimpä ajattelin vähän kertoa siitä, mitä korvaushoito on, ja tietenkin puuttua sen epäkohtiin.

Mitä se on?
Korvaushoidolla tarkoitetaan opioidiriippuvaisille suunnattua hoitomenetelmää jolla pyritään parantamaan huumeiden käyttäjän elämänlaatua. Käytännössä se tapahtuu niin, että heroiinista tai muista opiaateista riippuvaiselle ihmiselle tarjotaan huumetta vastaavaa lääkettä, kuten buprenorfiinia tai metadonia, ja tämä saa päivittäisen annoksensa korvaushoitoklinikalta katukaupan sijaan. Käytännöt vaihtelevat kunnittain ja ovat kaiken lisäksi yksilöllisiä joten se miten käyttäjä saa korvauslääkkeensä ja milloin vaihtelee paljon. Korvaushoidon ja vieroitushoidon erona on se, että vieroitushoidossa tavoitteena olisi pysyä täysin ilman riippuvuutta aiheuttavaa ainetta ja lopputuloksena toivotaan päihteettömyyttä. Korvaushoidolla pyritään estämään vieroitusoireet "laillisilla huumeilla" ja näin ollen parantamaan huumeista riippuvaisen elämää ja vähentämään huumeiden käytön haittoja. Tämä on yhteiskunnalle merkittävä säästö, arviona on, että yhtä korvaushoitopotilasta kohden säästetään  vuodessa noin 45000 euroa. Miten? Korvaushoidon avulla huumeiden käyttäjän elämänlaatu paranee, hänen on mahdollista käydä töissä, sekä tämän läheisten kärsimykset loppuvat, tai ainakin lieventyvät. Hoitokierteet saadaan katkeamaan ja ihmishenkiä säästyy, onhan opiaattikuolemia vuosittain merkittävä määrä.
Mihin sitä käytetään, miksi sitä tarvitaan?
Kaikki heroiinia kokeilleet varmasti muistavat sen euforian tunteen minkä se tuottaa. Pelot, ahdistus, huolet ja kivut väistyvät ja tilalle tulee letkeä, huoleton, onnellinen, kevyt ja kaikenkaikkiaan Hyvä olo. Euforian tunne on voimakas ja houkutteleva- myöskin koukuttava. Keho tottuu heroiiniin jo muutamassa päivässä ja näin ollen toleranssi nousee = annosta on suurennettava. Ja suurennettava. Ja suurennettava. Tietenkään ensimmäisestä kerrasta ei jää koukkuun, mutta helppoa se on. Vieroitusoireet alkavat n. 12 tunnin kuluttua aineen ottamisesta. Vieroitusoireita ovat esim. hikoilu, vapina, ruokahaluttomuus, tylsyyden ja masentuneisuuden tunteet sekä tuskaisuus. Jos keho ei saa ainetta moneen vuorokauteen (Tämä silloin jos aiempi käyttö ollut pidempään päivittäistä) ilmenee kouristukset, oksentelu, ripuli, kivut... Ymmärrettävää on, että arki vieroitusoireiden kanssa kamppaillessa ei ole helppoa hommaa. Jos heroiiniriippuvainen tosissaan haluaa lopettaa käytön, se saattaa onnistua käyttämällä vieroitus- ja korvaushoitona heroiinin tapaan vaikuttavaa muuta opiaattia (Esimerkkinä e.m. bubrenorfiini ja metadoni). Nämä korvaavat opiaatit sitoutuvat samaan reseptoriin hermosolussa kuin heroiinikin, yksinkertaisesti se menee siis niin, että jos ihminen käyttää korvaushoidon aikana heroiinia, se ei vaikuta mitenkään. Näin ollen heroiinin käytöstä menee kaikki ilo. Korvaushoidossa korvaushoitolääke otetaan suun kautta, lääke imeytyy hitaasti eikä tuota suurta euforiaa, mutta pitää vieroitusoireet poissa. Näin ollen se mahdollistaa heroiiniriippuvaisen normaalin arjen. Toki korvaushoito vähentää myös suonensisäisen käytön haittoja, kuten tarttuvia sairauksia. Jos yksi Subutex maksaa Varsinais-Suomessa 60e ja mitä pohjoisempaan mennään, sen kalliimpaa, voi kuvitella millainen stressi riippuvaiselle on sen hankkiminen ja mitä lieveilmiöitä rahattomuus tuo tullessaan. Rikollisuus, varkaudet jne. Kaikki nämä jäävät pois korvaushoidon avulla.  Kunnollisella korvaushoidolla, johon kuuluu lääkehoidon lisäksi myös kuntoutusta, kolme neljästä käyttäjästä pääsee eroon huumeista.. Ainakin opiaateista.

Siinä niille jotka eivät nyt ihan tarkalleen tiedä mistä koko hommassa on kyse, ja niille jotka tietävät aiheesta vähän enemmänkin, saavat korjata yllä olevasta tekstistä kaikki virheet, itse kun en ole varsinaisessa korvaushoitotyössä ollut mukana joten virheitä saattaa olla. Ehkä.

Mitä mieltä itse olen asiasta?
On se totta, että korvaushoito on monelle narkomaanille paras asia ikinä. Vaikka korvaushoitoa on tarjottu Suomessa vuodesta 2000 (Vaai?) on käytännöissä edelleen parantamisen varaa, samon kuin ihmisten valistamisessa asiasta. Monella on aivan väärä käsitys koko hommasta, ja ennakkoluuloja on paljon.
Oma mielipiteeni on, että oikein tehtynä korvaushoito on hyvä hoitomuoto. Kuitenkin vierestä katsojana täytyy sanoa, että korvaushoitoa toteuttavia hoitoalan ammattilaisia kusetetaan ihan 6-0. Katukauppaan päätyy valitettavan suuri osa korvaushoitopotilaiden lääkkeistä. Mikä olikaan käytetyin opiaatti Suomessakin? Subutex. Ja mihin se on tarkoitettu? Korvaushoitolääkkeeksi. Toki Suomessa pyörivistä Subutexeistä pieni osa tulee korvaushoidon piireistä. Valtaosa tuodaan ulkomailta, kuten Ranskasta, ja myydään Suomessa kovaan hintaan. Eli yksi huono puoli on lääkkeiden joutuminen katukauppaan. Sen lisäksi huonoa on korvaushoidon totetuttaminen. Korvaushoitoon päästäkseen varmistetaan muutaman kuukauden ajan säännöllisten seulojen avulla, että kyseessä on nimenomaan opiaattiriippuvuus. Hoitoon päästyä seuloja tehdään edelleen jotta varmistetaan, ettei potilas käytä muita aineita. Jos käyttää, toisissa hoitopaikoissa se tarkoittaa hyvästejä korvaushoidolle ja toisissa paikoissa asialle ei tehdä mitään. Vähän saa poltella kannabista ja vedellä nappeja- mitäs siitä.... Tässä pitäisi selkeästi olla tiukka linja. Joskus 45-minuuttia tv-ohjelma näytti miten ronskisti korvaushoitolääkkeitä myydään heti klinikan ulkopuolella. Vaikka korvaushoidosta kertova jakso oli muutoin mielestäni vähän epämääräinen, tämä osa oli kyllä totta. Joissain hoitopaikoissa tähän puututaan ja joissain ei. Yllättäen näissä "lepsuimmissa" paikoissa hoidon avulla huumeista eroon pääsevien prosentti on lievästi sanottuna matala. Se, että korvaushoitojärjestelmää käytetään  häikäilemättömästi hyväksi, on mielestäni aika jännä juttu. Eikö huumeiden käyttäjät voisi vetää tässä asiassa yhtä köyttä ja antaa huumeista eroon haluaville mahdollisuuden kunnolliseen hoitoon? Hoitoon pääseminen on vaikeutunut huomattavasti sen jälkeen kun hyväksikäyttöä on tullut ilmi, sen lisäksi korvaushoitopotilaita leimataan yhteiskunnassa edelleen. Osaksi juuri siksi, että järjestelmän hyväksikäyttäjät ovat antaneet aivan loistavan kuvan koko systeemistä. Korvaushoidossa yksi iso "hoidollinen askel" on se, että potilaalle annetaan esimerkiksi viikon annokset kerralla ja näin ollen hänen kanssaan harjoitellaan vastuun ottamista ja hänelle annetaan mahdollisuus ansaita hoitajiensa luottamus ja toisinpäin. Tämä on oikeasti iso ja tärkeä osa korvaushoitoa ja sen etenemistä, mutta tämän askeleen ottamista pelätään, sillä epäilys on, että juuri näin lääkkeet päätyvät katukauppaan. Elikkä ne jotka ovat korvaushoidon asiakkaina, mutta jakelevat omia lääkkeitään pitkin kyliä- Shame on you! Teidän takianne kanssatovereidenne hoito hidastuu ja tärkeitä osia jätetään jopa kokonaan pois. Onhan se korvaushoidossa olevalle ihmiselle aivan eri asia käykö hän esim. terveyskeskuksessa hakemassa lääkkeensä joka aamu vai kerran viikossa. Mitä harvemmin hän joutuu siellä ravaamaan, sitä normaalimpi arki hänellä on. Sen lisäksi omasta mielestäni korvaushoito on edelleen liian "kylmää". Toki joillekkin riittää se, että saavat lääkkeensä ja se siitä, mutta monet tarvitsisivat arjessa selviytymiseen tueksi keskustelua, aktiviteetteja ym. Enkä nyt tarkoita, että pitäisi olla joku Subutex askartelurinki vaan ihan normaalia aktiivista hoitokontaktia. Kun käyttäjä kuitekin haluaa kokonaan irti huumeista, se tarkoittaa usein myös kaveripiirin vaihtoa -> yksinäisyyttä. Itse olen ollut päihdehoitoloissa ja kuntoutuskodeissa töissä, ja niissä olen törmännyt korvaushoidon asiakkaisiin. Tapaamieni korvaushoitolaisten korvaushoito päättyi poikkeuksetta aina "onnellisesti" ja uskon, että osasyynä on nimenomaan se, että heillä oli jatkuvasti seuraa, tekemistä, juttukaveria jne. Kun korvaushoitolainen asuukin kotonaan ja kaikki kaverit ovat huumeiden käyttäjiä (= Ymmärrettävästi näiden kanssa ei oikein halua houkutuksen riskin vuoksi olla) on arki paljon yksinäisempää.

Kaikenkaikkiaan mielestäni korvaushoidosta pitäisi puhua ja kertoa enemmän jotta ihmisten typerät ennakkoluulot ja vääristyneet mielikuvat saataisiin pois. Kyllä korvaushoitolaisilla on muutenkin ihan tarpeeksi rankkaa, ilman meidän muiden leimaamistakin :) Sen lisäksi sitä pitäisi tarjota enemmän, niin moni haluaisi irti heroiinista ja turhauttavinta ehkä onkin, että hoitomuoto on olemassa, mutta sitä ei kaikille tarjota.

Thank you good night!

9 kommenttia:

  1. Kirjoitat mielenkiintoisia tekstejä "järjestelmän sisältä". Itse olen tutustunut siihen jonkin verran silkasta mielenkiinnosta, vaikkei omakohtaista kokemusta ole tuolla saralla tiskin kummaltakaan puolen. Go on.

    VastaaPoista
  2. "Vähän saa poltella kannabista ja vedellä nappeja- mitäs siitä.... Tässä pitäisi selkeästi olla tiukka linja."

    Voisitko hiukan tarkentaa, mikä tiukka linja?

    Kannabishan on tutkitusti ja todistetusti yksi miedoimmista päihteistä mukaanlukien myös sallitut.

    VastaaPoista
  3. kiitos kirjoituksesta.monelle varmaan tulee mieleen miten miten korvaushoidossa oleva voi myydä omia lääkkeitään?Eikö hän tarvitse niitä itse?Käsittääkseni tämä mahdollistuu suonensisäisellä käytöllä jolloin subutexia riittä myytäväksi asti tai käyttämällä myynnistä saadut rahat muuhun päihteeseen.Entäs seulat?

    VastaaPoista
  4. Suonensisäistä käyttöä kytätään ainakin Espoossa. Helsingissä multa ei koskaan tsekattu pistoreikiä. En kyllä valuttanutkaan lääkkeitäni myyntiin.
    Hyvä teksti, hienoa, että joku valistaa.
    Muutama pointti kuitenkin:
    - Heroiini ei ole niinkään tällä hetkellä se ongelma Suomessa. Heroiinin tarjonta romahti täällä 2000-luvun alkuvuosina. Se ei toistaiseksi ole palannut ennalleen.
    - 3/4 pääsee eroon oikein toteutetusta korvaushoidosta - mistä tämä tilasto tulee? En ole törmännyt, ja vaikka olen itse ko. hoidon läpikäynyt, niin mikään taho ei ole minin tilannettani kysellut eikä rekisteröinyt. Eli kiinnostaisi tietää, mistä saadaan tilastoa johon en ainakaan itse kuulu millään lailla. Olen aika varma, että tuo osuus on aivan liian suuri arvio. Jos se olisi totta, olisi siinä ratkaisu päihdeongelmiime (ainakin opiaattien kohdalla siis). Selviämisprosentti keskimäärin vahvojen huumeiden käyttäjien selviämisest päihteettömään elämään lienee jotain parista muutamaan prosenttiin..

    - korvaushoitoa toteutettu Suomessa paljon pidempään. Subutex tuli kh-lääkkeeksi 90-l lopulla ja suuremmin vielä 2000-l alussa. Korvaushoitoa on toteutette ainakin 80-luvulta, ellei jo aiemminkin.

    VastaaPoista
  5. kaiken lisäksi metadoni on täysagonisti (reseptorin aktivoija) niinkuin heroiini ta vaikka morfiini. eli jos olet metadoni hoidossa voit huoletta käyttää heroiinia silloin tällöin seulojen mukaan, tällöin myös varsinkin ktiin saadut lääkkeet säästyy ja vaikka myydään. Toisin on suomessa käytettävästä naloksoni buprenorfiini yhdistelmästä jossa nalokoni toimii antagonistina (reseptorin salpaaja, tämä estää opiiaattien käytön) ja buprenofriini osa-antagonisti eli ei täysin kuitenkaan estä käyttöä. Itse pelkkä subutex kauppanimellä oleva puhdas buprenorfiini valmiste on täysin epäonnistunut. kyllä se polle potkii kunhan hetken malttaa oottaa edellisestä annoksesta..

    VastaaPoista
  6. http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/korvaushoidon-piirissa

    VastaaPoista
  7. En tiedä mistä ovat lähteesi ja tilastosi peräisin, mutta sen tiedän, että kaukana todellisuudesta.
    Terveisin aikalailla kaiken nähnyt korvaushoidon väärinkäyttäjä

    Huom. Te hyväuskoiset, hölmöt hoitajat mahdollistatte tämän, kuka narkomaani ei tavoittelisi vain ja ainostaan omaa etuaan? Keskittyisitte niihin, jotka todella haluavat toipua riippuvuussairaudesta. Mä en, niin kauan kuin saan ilmaset doupit ja taloudellista voittoa tästä teidän "hoitomuodostanne".

    VastaaPoista
  8. Kovin monta epäkohtaa jätät kertomatta korvaushoidosta.
    Kuulostaa, että olet juuri se hoitaja joka antaa lääkkeet palkkansa takia välittämättä ihmisestä.

    VastaaPoista
  9. Metanolman (Don)2/05/2017 11:17 ip.

    Hyväuskoiset hölmöt lauseen kirjoittaja. Perkele juuri sinä olet sitä paskaa minkä saisi nakata viemäriin. Sulla ei ole selvästikään mikään muukaan asia elämässä kunnossa ja tollasilla heitoilla teet ihan vitusti Just hallaa. Olet niin tyhmä että tuot vielä julki oman väärinkäyttösi.. Insinööri ainesta.. Itse nyt 11v kv-hoidossa ollut metadoni alusta alkaen. Hoidon aikana olen ollut n:7-8v ollut töissä lukenut ammatin. Perustanut perheen 2lasta ja päihteetön vaimo,pankkilaina oma-asunto. Normaalin ihmisen elämää.. Mutta kv-lääkettä joudun (ehkä) lopun elämäni ottamaan kehoni/aivoni 16v ovat niin lääkkeeseen tottuneet. Itse olen elämäni/tapani arvoni muovannut. Lääke on ollut minun apuni "kävelykeppi" tällä tiellä opiaatti riippuvainen ei päihdy Kv lääkkeestä koska sietokyky ja keho on jo niin tottunut opiaatteihin. Tärkeintä on KV potilaita ajateltaessa puhua yksilöinä!! Tämä ei ole ultimaattinen parannuskeino, on kusipäisiä mitään saamattomia valittavia kv-potilaita joilla ei ole tarkoitus parantua. Nämä voi potkia vittuun.Pilaavat maineen hoidosta. Ymmärrän ihmisten innoituksen narkomaaneja kohtaan näitä runkkuja ketkä uhkaavat piikillä tai heittävät ruiskut puistoon/kadulle pistää vihaiseksi näiden käytös. Olisivat paskaa jätettä ilman huumeita kun suurella todennäköisyydellä. Tästä voisi jatkaa vielä pitkään.. mutta Älä tuomitse kaikkia joidenkin idiotismin takia,en minä huvikseni syö lääkettä. Ja se todellakin voi pelastaa perheen, ei vain käyttäjää. Alun skeptinen Äitini-Isänikin asian ovat huomanneet murheiden/huolen poistuessa luottamuksen teoillani näyttäen.

    VastaaPoista