Tämä teksti kirjoitetaan nyt kahdesta näkökulmasta, millaista on hoitaa toista hoitajaa, ja millaista on olla hoitajana potilaana- omasta mielestäni...
Toisen hoitajan hoitaminen. On muuten pirun haastavaa hommaa. Ei ehkä silloin, jos hoidettava hoitaja on saman ikäinen kuin minä itse, mutta jos tämä on vanhempi ja sitä myötä myös kokeneempi on haastetta jo kerrakseen.
Joskus mietimme työkavereiden kesken, että millaiset "asiakastyypit" ärsyttävät kutakin eniten. Asiaa pyöriteltiin ja mietittiin paljon, ja yksi yhteinen ärsyke oli toiset hoitajat. Jokaisella meistä oli kertoa joku esimerkki tilanne siitä, miten tuskastuttavaa hoitajan hoitaminen on voinut olla. Esimerkki menneisyydestäni, kun olin nuorempana kotihoidossa töissä. Siellä oli asiakkaana eräs vanhempi rouva joka oli entinen hoitaja. Hän valvoi hyvin tarkkaan miten hänen hoitajansa asiat tekivät, ja varsinkin hygienia oli tarkkaa. Ei siinä mitään vikaa sinänsä, jos hoiti hommat oikein niin kaikki oli hyvin, mutta tuskaista se oli kun toinen seuraa jokaista liikettä silmiä räpäyttämättä. Noh, hänen kanssaan oli kuitenkin vaikeuksia, sillä hän oli hyvin tarkka nimenomaan siitä, että asiat tehtiin kuten hän oli nuoruudessaan tehnyt ja kuten hänelle oli vuonna käpy opetettu. Mitään apuvälineitä hänen siirtämisessään ei saanut käyttää, haavahoidossa oli hyvin tarkkaa miten ne sidokset "kuului" laittaa, silmätippojakaan ei saanut laittaa kuten ne oikeasti tänä päivänä kuuluu. Joskus yritin hänelle sanoa, että hoitomuodot ovat kehittyneet ja muuttuneet sitten sen päivän kun hän on hoitajana ollut, mutta eihän siitä mitään apua ollut; lensin ulos naisen asunnosta samalla sekunnilla kun yritin väittää vastaan. Eli väkisinkin tuli hoitovirheitä vaikka keskittyminen hänen luonaan oli kympissä- sillä hän halusi, että asiat tehdään perinteisesti = ihan päin helvettiä.
Kirjoitin jokunen aika sitten siitä, mitä kaikkea en vain osaa, tämän hoitajan hoitamisen voisi lisätä listan ykköseksi. On vaikeaa hoitaa ihmistä joka tietää asiasta luultavimmin enemmän kuin minä itse, ja jotenkin silloin tuntuu, että unohtaa kaikki perusasiatkin. "No mites tämä verenpainemittari nyt menikään päälle"... Muistan joskus kun minun piti auttaa eräs potilas pyörätuoliin, olin tuolloin harjoittelussa terveyskeskuksessa, ja sain tapella pyörätuolin jalkapaikkojen kanssa varmaan 10 minuuttia ja ihmettelin miksi potilas vain hihitteli vieressä. Tovin minua katseltuaan tämä paljasti olevansa hoitaja, näpsäytti pyörätuolin jalat paikoilleen ja hyppäsi kyytiin. Ja voi sitä häpeän määrää. Olin vielä muina miehinä selitellyt miten "Joskus nämä pyörätuolit ovat tällaisia... Kylläpäs nyt onkin jumissa" vaikka oikeasti minulla ei ollut harmainta aavistustakaan miten ne jalkatuet sai paikoilleen, ja tämä hoitaja oli varmasti huomannut sen. Muistan miten poskeni leimahtivat punaiseksi ja pysyivät kirkkaan tomaatin värisinä koko loppu päivän. Tuskaista. Ja onhan näitä tilanteita muitakin, varsinkin kun olin juuri valmistunut lähihoitajaksi enkä oikeasti tiennyt asioista oikein mitään, oli pelkkää tuskaa koittaa hoitaa muita hoitajia, esim. sairaaloissa.
Entäs sitten millaista on olla itse potilaana? Hauskaahan tässä on se, että tiedän itsekin olevani muille hoitajille ärsyttävä asiakas, vaikka yritän kyllä olla ihan neutraali ja esittää tyhmää. Tiedän miten tuskaista se on kun potilas tietää enemmän kuin itse ja vielä näyttää sen.
Olin sairaassa muutamia viikkoja sitten, ja oikeastaan siitä tämän kirjoituksen idea lähti. En voinut olla huomaamatta lukuisia hoitovirheitä, mutta en kehdannut valittaakkaan, minulle oltiin kuitenkin niin ystävällisiä. Mutta mainitakseni muutaman; minulta otettiin verikoe ja suoni karkasi, ei siinä mitään, mutta verta oli lakanat täynnä. Minua pyydettiin siirtymään hetkeksi käytävään kun he vaihtaisivat lakanat ja niin teinkin. Kun tulin takaisin huomasin, ettei lakanoita oltu vaihdettu- ne oli vain käännetty niin, etten näkisi veriläikkää. Tämä on oikeasti sairaalassa todella iso virhe! Eritetahraiset lakanat tulisivat vaihtaa välittömästi. Sen lisäksi minulta mitattiin verenpaine kolme kertaa väärin :D Yleisesti ottaen verenpaine mitataan vasemmasta kädestä, ensin istuen ja sitten seisten ja lasketaan näiden kahden arvon keskiarvo. Tai sitten se mitataan kolme kertaa, esim. istuen, seisten ja maaten ja oikea arvo on näiden kolmen keskiarvo. Tai sitten se mitataan kaksi tai kolme kertaa ihan vain istuen. Noh, ensimmäisellä kerralla minulta tuli mittaamaan verenpainetta opiskelija joka mittasi sen oikeasta kädestä.. Kerran. Tovin päästä tuli pahoitellen toinen hoitaja joka sanoi mittaavansa sen nyt kunnolla kun opiskelija ei osannut. Hän mittasi sen vasemmasta kädestä, mutta ei ottanut huomioon, että olin juuri polttanut tupakan ja käynyt kahvilla. Kun sitten itse sanoin asian, vastasi minua hoitanut hoitaja, että joku kolmas tulee mittaamaan sen myöhemmin tänään. Illemmalla sitten tulikin kolmas hoitaja joka mittasi verenpaineeni kerran istuen ja kerran seisten, mutta kun seisten oli mitattu hän sanoi unohtaneensa ottaa istuma-arvon ylös. Eli taas homma alusta. Kyllä se niin vaikeaa oli... Sen lisäksi minulle unohdettiin antaa antibiootti kaksi kertaa. Olin itse nukkunut näiden antibiootinotto aikojen yli, ja ilmeisesti taas joku opiskelija ei ollut kehdannut herättää minua ja homma oli sitten unohtunut. Näin minulle siis kerrottiin. Toki tiedän itsekin miten helppoa kaikki on sysätä opiskelijoiden niskaan kun itse ei muista. Eikä opiskelijoilla pitäisi olla mitään lääkkeidenanto vastuuta muutenkaan!
Kyllä sitä sairaalassa ollessa huomasi miten itsekin tarkkaili hoitajien toimintaa ja teki mieli koko ajan kertoa, että miten joku asia kannattaisi tehdä. Toki en sanonut, luotan minä kuitenkin kanssasisariini jonkun verran. On se tavallaan kivaa kun tietää vähän, että mitä kaikkea hoitajilta oikeasti voi sairaalassakin pyytää ja mitä kaikkea heillä on velvollisuus tehdä; saa siis olla kunnolla passattavana. Tv:tä en katsonut ollenkaan, ihan tarpeeksi viihdyttävää oli kun sai katsoa muiden paiskivan töitä ja itse sai vain olla. Välillä näinkin päin.
Kun nyt on uudesta vuodesta toivuttu on aika aloittaa vuosi 2013 joka tulee olemaan ainakin minulle aivan erityinen... Hyviä uutisia tulossa ;)
perjantai 4. tammikuuta 2013
tiistai 25. joulukuuta 2012
Kuvailun kuvailua ja syvää huokailua
"Päihdehoitaja, mielenterveyshoitaja, sairaanhoitaja, lähihoitaja, lastenhoitaja, miehen hoitaja, henkilökohtainen hoitaja... Mitä vielä?"
Joku pyysi tarkentamaan tuota kuvailuani jonka kopioin ylle. Olen siis ensin opiskellut lähihoitajaksi ja koulutusohjelmanani oli mielenterveys- ja päihdetyö, sen jälkeen menin suoraan opiskelemaan AMK:iin sairaanhoitajaksi, erikoistuin psykiatriselle puolelle. Olen sen lisäksi ollut kouluttautumassa useissa eri mielenterveys- ja päihdetyön luennoilla, kursseilla, täydennyskoulutuksilla yms. Yksi vanhoista työpaikoistani tarjosi minulle ihan mielettömät kouluttautumismahdollisuudet ja hyödynsinkin niitä mahdollisuuksia aina kun kykenin. Kun laitoin blogin pystyyn, oli mieheni sairaslomalla polvileikkauksen jälkeen, meillä on myös yksi yhteinen lapsi joka on- sanotaan nyt vaikka että taaperoikäinen. Niistä tulee siis miehen hoitaja ja lastenhoitaja. Kun menin töihin olin hoitaja, kun tulin kotiin olin taas hoitaja. Sen lisäksi olen ihan lähihoitajan opinnoistani asti ollut erään mielenterveyskuntoutujan "Henk.koht hoitaja" tai lieneekö oikea termi vapaa-ajan avustaja. Hänen kanssaan näen kerran kaksi viikossa, hoidan hänen kanssaan asioita ja teemme yhdessä kaikenlaista kivaa, kuten käymme leffassa tai ostoksilla. Siitä tulee siis henkilökohtainen hoitaja, sillä nimellä hän minua aina kutsuu :D Siinä siis pientä tarkennusta mistä nämä nimikkeet oikein ovat lähtöisin.
Jouluvuorojen jälkeen vähän sellainen olo, että olisi kuume nousemassa. Kunnon työntekijä sairastaa vapaalla eikö niin? Huomenna alkaisi kolmen vapaan putki, mutta taidan viettää sen sängyn pohjalla. Toivotaan nyt että en. Voisin sanoa, etten ole koskaan ollut kahden työvuoron jälkeen näin poikki. En fyysisesti- vaan henkisesti. Kaksi päivää on rasittanut minua yhtä paljon kuin tavallisesti yksi työviikko. Olo on kaikinpuolin voimaton ja voi tätä huojentumisen määrää kun huomenna ei tarvitse laittaa kelloa soimaan. Oikeastaan viimeiset pari viikkoa on ollut ihan voimaton olo. Välillä se ilmenee fyysisenä kipuna, toisinaan sitä vain huomaa, ettei olekkaan osannut jättää työasioita töihin niinkuin pitäisi. Töissä on tapahtunut paljon ja olen vatvonut niitä asioita mielessäni myös kotona ollessani. Töissä sen sijaan ajatus karkailee, on väsynyt ja huono olla. Mutta nyt; nyt on todella huono olla. Miten voi samaan aikaan olla huojentunut ja rasittunut? Kuka tietää. Toivottavasti seuraavat päivät ovat rauhallisia. Saa olla vaan kotona.
Ja kuten arvata saattaa, olen tänä vuonna uudenvuoden töissä. Se se vasta on raskasta. Toisinaan nämä kaikki juhlapyhät saavat minut vihaamaan kalenterijuoppoutta. Kun on pakko juoda koska on uusivuosi, vappu, pääsiäinen, juhannus, joulu, syntymäpäivä, nimipäivä, PERJANTAI, LAUANTAI... Ja koska kalenterijuoppous on Suomessa niin päähän pinttynyt juttu, että meilläkin potilaat ovat jo alkaneet kuljettaa piilopulloja huoneisiinsa, jotta voi vuoden 2013 kunniaksi riipaista perseet! Niin ja vielä parempiin oloihin pääsee kun ottaa ensin iltalääkkeet, vähän rauhoittavaa, nukahtamislääkettä ja kolmiolääkkeitä kipuun, niin ja tietysti sen jälkeen kirkasta viinaa. Sitä oksennuksen määrää. Mutta mitä minä sitä nyt jo stressaamaan? Voisi näin TIISTAIN kunniaksi itsekin ottaa lasin viiniä; lasin tai kaksi.
Cougar townistakin tuttu "suurehko" viinilasi- mistä noita saisi tähän hätään?
Joku pyysi tarkentamaan tuota kuvailuani jonka kopioin ylle. Olen siis ensin opiskellut lähihoitajaksi ja koulutusohjelmanani oli mielenterveys- ja päihdetyö, sen jälkeen menin suoraan opiskelemaan AMK:iin sairaanhoitajaksi, erikoistuin psykiatriselle puolelle. Olen sen lisäksi ollut kouluttautumassa useissa eri mielenterveys- ja päihdetyön luennoilla, kursseilla, täydennyskoulutuksilla yms. Yksi vanhoista työpaikoistani tarjosi minulle ihan mielettömät kouluttautumismahdollisuudet ja hyödynsinkin niitä mahdollisuuksia aina kun kykenin. Kun laitoin blogin pystyyn, oli mieheni sairaslomalla polvileikkauksen jälkeen, meillä on myös yksi yhteinen lapsi joka on- sanotaan nyt vaikka että taaperoikäinen. Niistä tulee siis miehen hoitaja ja lastenhoitaja. Kun menin töihin olin hoitaja, kun tulin kotiin olin taas hoitaja. Sen lisäksi olen ihan lähihoitajan opinnoistani asti ollut erään mielenterveyskuntoutujan "Henk.koht hoitaja" tai lieneekö oikea termi vapaa-ajan avustaja. Hänen kanssaan näen kerran kaksi viikossa, hoidan hänen kanssaan asioita ja teemme yhdessä kaikenlaista kivaa, kuten käymme leffassa tai ostoksilla. Siitä tulee siis henkilökohtainen hoitaja, sillä nimellä hän minua aina kutsuu :D Siinä siis pientä tarkennusta mistä nämä nimikkeet oikein ovat lähtöisin.
Jouluvuorojen jälkeen vähän sellainen olo, että olisi kuume nousemassa. Kunnon työntekijä sairastaa vapaalla eikö niin? Huomenna alkaisi kolmen vapaan putki, mutta taidan viettää sen sängyn pohjalla. Toivotaan nyt että en. Voisin sanoa, etten ole koskaan ollut kahden työvuoron jälkeen näin poikki. En fyysisesti- vaan henkisesti. Kaksi päivää on rasittanut minua yhtä paljon kuin tavallisesti yksi työviikko. Olo on kaikinpuolin voimaton ja voi tätä huojentumisen määrää kun huomenna ei tarvitse laittaa kelloa soimaan. Oikeastaan viimeiset pari viikkoa on ollut ihan voimaton olo. Välillä se ilmenee fyysisenä kipuna, toisinaan sitä vain huomaa, ettei olekkaan osannut jättää työasioita töihin niinkuin pitäisi. Töissä on tapahtunut paljon ja olen vatvonut niitä asioita mielessäni myös kotona ollessani. Töissä sen sijaan ajatus karkailee, on väsynyt ja huono olla. Mutta nyt; nyt on todella huono olla. Miten voi samaan aikaan olla huojentunut ja rasittunut? Kuka tietää. Toivottavasti seuraavat päivät ovat rauhallisia. Saa olla vaan kotona.
Ja kuten arvata saattaa, olen tänä vuonna uudenvuoden töissä. Se se vasta on raskasta. Toisinaan nämä kaikki juhlapyhät saavat minut vihaamaan kalenterijuoppoutta. Kun on pakko juoda koska on uusivuosi, vappu, pääsiäinen, juhannus, joulu, syntymäpäivä, nimipäivä, PERJANTAI, LAUANTAI... Ja koska kalenterijuoppous on Suomessa niin päähän pinttynyt juttu, että meilläkin potilaat ovat jo alkaneet kuljettaa piilopulloja huoneisiinsa, jotta voi vuoden 2013 kunniaksi riipaista perseet! Niin ja vielä parempiin oloihin pääsee kun ottaa ensin iltalääkkeet, vähän rauhoittavaa, nukahtamislääkettä ja kolmiolääkkeitä kipuun, niin ja tietysti sen jälkeen kirkasta viinaa. Sitä oksennuksen määrää. Mutta mitä minä sitä nyt jo stressaamaan? Voisi näin TIISTAIN kunniaksi itsekin ottaa lasin viiniä; lasin tai kaksi.
maanantai 24. joulukuuta 2012
24.12.2012 klo: 13-21 ... Töissä.
Hyvää joulua kaikille. Itselläni tämä aatto on kulunut töissä. Iltavuorossa. 13-21. Suoraan sanottuna vituttaa. Kotona lapsi ja mies, mutta äiti töissä. Vaikka lapseni on vielä sen verran pieni, ettei ymmärrä joulun päälle mitään, kyllä se itselle merkitsee ainakin jotain. Sen sijaan, että olisin ollut kotona siivoamassa, tekemässä ruokaa, syömässä ja joulufiilistelemässä- olin töissä jossa meitä hoitajia oli paikalla kolme, ja potilaita alle kymmenen. Kaikki potilaamme nukkuivat ja nuokkuivat läpi illan- me istuimme taukohuoneessa kahvia juoden. Oli niin turha olo, aika mateli ja ei ollut tekemistä. Harvoin sitä valittaa rauhallisesta työpäivästä, mutta tänään oli sellainen olo, että parempaakin tekemistä olisi.
Mutta olenhan minä tähän jo tottunut. Uudet vuodet, vaput ja juhannukset jäävät aika usein minulta väliin. Ja nyt olen ensimmäistä kertaa moneen vuoteen töissä jouluaattona ja joulupäivänä. Sitä se on, itsepähän ammattini valitsin. Ihmiset eivät sairastu vain maanantaista perjantaihin, kello kahdeksasta viiteen, valitettavasti.
Tänään heräsin aikaisin. Sain aamulla siivottua jonkun verran, ripustelin muutamia jouluvaloja ja tein itselleni eväät töihin. Sitten pitikin jo lähteä kävelemään töihin. Bussit ei kulje ja koska asun ihan kävelymatkan päässä työpaikastani (no on tässä muutamia kilometrejä välissä) en viitsinyt taksiakaan tilata. Olen tähän asti ollut iloinen siitä, että on valkea joulu. Tänään kuitenkin pyrytti vaakatasossa päin naamaa koko matkan töihin. Tuli oikein epätoivoinen olo- "Miksen saa olla lapseni kanssa kotona, sisällä, lämpimässä? Miksi minun pitää olla pois jouluaattona?". Tuli surkea olo.
Niinkuin sanottu, töissä ei tapahtunut Mitään. Voisin laskea yhden käden sormilla ne kerrat kun joku tuli kysymään minulta apua jossain asiassa. Kaikki "omat" potilaani olivat kotilomilla, paperityöt olin hoitanut jo viime viikolla ja tekemistä ei yksinkertaisesti ollut! Olin psyykannut itseäni tätä aattovuoroa varten ajatellen, että ainakin mahdollistan potilaillemme kivan, hauskan ja iloisen jouluaaton. En kuitenkaan onnistunut siinä. Enkä myöskään onnistunut luomaan kivaa joulua omalle perheelleni. Kun pääsin töistä, kävelin saman matkan takaisin kotiin ja täällä minua odotti nukkuva lapsi ja mies. Niimpä kirjoitan blogia. Istun helvetti soikoon tietokoneella jouluaattona! En edes ole mikään perinteiden vaalija, enkä inhoa mitään niin paljon kuin sitä, että jouluhössöttäminen aloitetaan jo marraskuussa, mutta silti- tämä päivä tuntui pahalta. Ja pahin tässä on se, että huomenna on tiedossa samanlainen päivä. Iltavuoro, yli puolet potilaista kotilomilla, ja kun pääsen kotiin, on täällä jo väki nukkumassa.
Tällaisten joulujen jälkeen osaa arvostaa sitä, että saa jouluna olla perheen kanssa. Tai edes rauhassa, kynttilän valossa ja viinilasi kädessä. Osaa arvostaa sitä, että vuodessa on oikeasti yksi sellainen päivä jolloin saa olla kiireetön ja nauttia omasta olostaan niiden ihmisten parissa joista välittää. Tai mikäs siinä jos jouluna on yksin, silloin voi täysin siemauksin nauttia siitä, että saa tehdä mitä haluaa niinkuin haluaa ja hemmotella itseään hyvällä omallatunnolla. Joulu on nykyään täynnä stressiä lahjoista, ruuasta, vieraista, kuusesta, koristeista ja lapsista. Kun pitäisi osata vain olla, tarvitseeko sitä kuluttaa omat voimansa loppuun miellyttääkseen muita? Tarvitseeko joulun olla niin materialistinen ja pinnallinen?
Ensi jouluna minä olen vapaalla vaikka väkisin. Teen jotain yksinkertaista, mutta perinteistä ruokaa, koristelen talon vain muutamilla pienillä jutuilla ja ostan lahjat pienellä budjetilla. Ja olen koko päivän kotona, mieheni ja lapseni kanssa, ja mietin tätä hetkeä ja fiilistä mikä minulla nyt on. Ja ehkä muistan taas miten kaikki on täydellistä. Juuri niin täydellistä kuin minä annan sen olla.
Vaikka virallisesti tätä jouluaattoa on jäljellä enää reilu 10 minuuttia, voi kai sitä silti hyvät joulut toivottaa.
Hyvää joulua.
Vihaan tuota raiskattua lausetta.
Superia joulua!
...Mainostan liittoani..
Mutta olenhan minä tähän jo tottunut. Uudet vuodet, vaput ja juhannukset jäävät aika usein minulta väliin. Ja nyt olen ensimmäistä kertaa moneen vuoteen töissä jouluaattona ja joulupäivänä. Sitä se on, itsepähän ammattini valitsin. Ihmiset eivät sairastu vain maanantaista perjantaihin, kello kahdeksasta viiteen, valitettavasti.
Tänään heräsin aikaisin. Sain aamulla siivottua jonkun verran, ripustelin muutamia jouluvaloja ja tein itselleni eväät töihin. Sitten pitikin jo lähteä kävelemään töihin. Bussit ei kulje ja koska asun ihan kävelymatkan päässä työpaikastani (no on tässä muutamia kilometrejä välissä) en viitsinyt taksiakaan tilata. Olen tähän asti ollut iloinen siitä, että on valkea joulu. Tänään kuitenkin pyrytti vaakatasossa päin naamaa koko matkan töihin. Tuli oikein epätoivoinen olo- "Miksen saa olla lapseni kanssa kotona, sisällä, lämpimässä? Miksi minun pitää olla pois jouluaattona?". Tuli surkea olo.
Tällaisten joulujen jälkeen osaa arvostaa sitä, että saa jouluna olla perheen kanssa. Tai edes rauhassa, kynttilän valossa ja viinilasi kädessä. Osaa arvostaa sitä, että vuodessa on oikeasti yksi sellainen päivä jolloin saa olla kiireetön ja nauttia omasta olostaan niiden ihmisten parissa joista välittää. Tai mikäs siinä jos jouluna on yksin, silloin voi täysin siemauksin nauttia siitä, että saa tehdä mitä haluaa niinkuin haluaa ja hemmotella itseään hyvällä omallatunnolla. Joulu on nykyään täynnä stressiä lahjoista, ruuasta, vieraista, kuusesta, koristeista ja lapsista. Kun pitäisi osata vain olla, tarvitseeko sitä kuluttaa omat voimansa loppuun miellyttääkseen muita? Tarvitseeko joulun olla niin materialistinen ja pinnallinen?
Ensi jouluna minä olen vapaalla vaikka väkisin. Teen jotain yksinkertaista, mutta perinteistä ruokaa, koristelen talon vain muutamilla pienillä jutuilla ja ostan lahjat pienellä budjetilla. Ja olen koko päivän kotona, mieheni ja lapseni kanssa, ja mietin tätä hetkeä ja fiilistä mikä minulla nyt on. Ja ehkä muistan taas miten kaikki on täydellistä. Juuri niin täydellistä kuin minä annan sen olla.
Vaikka virallisesti tätä jouluaattoa on jäljellä enää reilu 10 minuuttia, voi kai sitä silti hyvät joulut toivottaa.
Hyvää joulua.
Vihaan tuota raiskattua lausetta.
Superia joulua!
...Mainostan liittoani..
torstai 20. joulukuuta 2012
Asioita joita en vain osaa
Tänään koin suorastaan hupaisia hetkiä kun yritin laittaa silmätippoja yhdelle potilaistani. Minulle tilanne oli aika tuskaisa, potilaani mielestä älyttömän hauska. Olin kuulemma huonoin tippojen laittaja ikinä. Aloin tässä sitten pohtimaan, että missä kaikessa oikeasti olen huono. Lähinnä hoidollisissa toimenpiteissä. Ja näitähän riittää!
- Verensokerin mittaus. Maailman yksinkertaisin asia MIKÄLI käytössä on verensokerinmittaukseen tarkoitetut välineet. Sen sijaan jos tilanne on samanlainen kuin entisellä työpaikallani, ja sormea pitää pistää "manuaalisesti" neulalla; mission impossible! En pysty satuttamaan toista ihmistä niin. Itse pelkään neulaa enemmän kuin mitään ja se, että sillä pitäisi survoa reikä toisen sormeen- ei onnistu. Kuitenkaan injektioiden laitto ei pelota? Hmm... Tervetuloa vastaanotolleni, pelkään enemmän kuin sinä!
- Haavahoito. Olen sairaanhoitaja, mutta olen unohtanut Täysin millainen lappu tulee mihinkin haavaan ja milloin pidetään sormea jäissä ja millon koholla. Ehkä tämä liittyy työpaikkavalintoihini, ei missään mielenterveyskuntoutujien hoitokodissa ole avohaavoja. Ainakaan ole vielä ollut.
- Onko sinua joskus hoitanut hoitaja joka näprää ja näprää injektioita, neuloja ja ruiskuja? Saatoin olla minä! Sormet ja aivot eivät pelaa yhteen ja tässä tulos. Moni potilaani onkin kysellyt, että pelkäänkö injektioiden laittoa ja tahallani vitkastelen. En. En vain osaa!
- Toisen ihmisen puolesta vaatteiden valinta. Ihan kaikessa yksinkertaisuudessaan.
- Syöttäminen. EIII
- Kynsien leikkuu. Nimimerkillä olen syönyt omia kynsiäni 10- vuotiaasta asti joten omaa kokemusta ei ole. Toisten ihmisten kynsien leikkuu päättyy aina verisesti.
- Kelan/sossun/ihan minkä vain viraston paperit, hakemukset, lomakkeet... Näitä täytyy aina silloin tällöin potilaiden puolesta/heidän kanssaan täytellä. En osaa. En ymmärrä vaikka aikuinen ihminen olen. Ja sanottakoon nyt sen verran, että esim. Mielenterveyskuntoutujien toimeentulohakemukset ja joulurahojen anelut ovat Paljon monimutkaisempia kuin ne perus opintotukilomakkeet.
- Parranajo! Tämä on kyllä ihan paras juttu ikinä, mutta onnistuin läpäisemään lähihoitajan koulutuksen ja työharjoittelut ajamatta kenenkään partaa. Kostautui. Olen edelleen todella huono tässä ja stressaan sitä paljon, vaikka kertaakaan en ole kenenkään naamaa saanut ruvelle niin silti. Ei pysty.
Mitäköhän muuta? Ei tule mieleen. Kuitenkin vaikka koulutusta ja työkokemusta on aika rutkasti takana, törmään lähes päivittäin tilanteisiin joissa en vain osaa toimia. Toisaalta se tuo stressiä, mutta toisaalta se on yksi niistä syistä miksi tykkään hoitajan työstä- aina tulee uutta ja haastavaa vastaan!
Vaikutan huonolta hoitajalta... Sanotaan nyt vaikka näin, että vahvuuteni ovat psykiatrisessa työssä- keskustelu, luovat toiminnot, ryhmät ja kaikenlainen ohjaaminen. Olisin varmaan ihan hukassa sairaalassa.
Omille virheille on joskus hyvä nauraa? Osaan kyllä kuumeen mitata. Champion!
- Verensokerin mittaus. Maailman yksinkertaisin asia MIKÄLI käytössä on verensokerinmittaukseen tarkoitetut välineet. Sen sijaan jos tilanne on samanlainen kuin entisellä työpaikallani, ja sormea pitää pistää "manuaalisesti" neulalla; mission impossible! En pysty satuttamaan toista ihmistä niin. Itse pelkään neulaa enemmän kuin mitään ja se, että sillä pitäisi survoa reikä toisen sormeen- ei onnistu. Kuitenkaan injektioiden laitto ei pelota? Hmm... Tervetuloa vastaanotolleni, pelkään enemmän kuin sinä!
- Haavahoito. Olen sairaanhoitaja, mutta olen unohtanut Täysin millainen lappu tulee mihinkin haavaan ja milloin pidetään sormea jäissä ja millon koholla. Ehkä tämä liittyy työpaikkavalintoihini, ei missään mielenterveyskuntoutujien hoitokodissa ole avohaavoja. Ainakaan ole vielä ollut.
- Onko sinua joskus hoitanut hoitaja joka näprää ja näprää injektioita, neuloja ja ruiskuja? Saatoin olla minä! Sormet ja aivot eivät pelaa yhteen ja tässä tulos. Moni potilaani onkin kysellyt, että pelkäänkö injektioiden laittoa ja tahallani vitkastelen. En. En vain osaa!
- Toisen ihmisen puolesta vaatteiden valinta. Ihan kaikessa yksinkertaisuudessaan.
- Syöttäminen. EIII
- Kynsien leikkuu. Nimimerkillä olen syönyt omia kynsiäni 10- vuotiaasta asti joten omaa kokemusta ei ole. Toisten ihmisten kynsien leikkuu päättyy aina verisesti.
- Kelan/sossun/ihan minkä vain viraston paperit, hakemukset, lomakkeet... Näitä täytyy aina silloin tällöin potilaiden puolesta/heidän kanssaan täytellä. En osaa. En ymmärrä vaikka aikuinen ihminen olen. Ja sanottakoon nyt sen verran, että esim. Mielenterveyskuntoutujien toimeentulohakemukset ja joulurahojen anelut ovat Paljon monimutkaisempia kuin ne perus opintotukilomakkeet.
- Parranajo! Tämä on kyllä ihan paras juttu ikinä, mutta onnistuin läpäisemään lähihoitajan koulutuksen ja työharjoittelut ajamatta kenenkään partaa. Kostautui. Olen edelleen todella huono tässä ja stressaan sitä paljon, vaikka kertaakaan en ole kenenkään naamaa saanut ruvelle niin silti. Ei pysty.
Mitäköhän muuta? Ei tule mieleen. Kuitenkin vaikka koulutusta ja työkokemusta on aika rutkasti takana, törmään lähes päivittäin tilanteisiin joissa en vain osaa toimia. Toisaalta se tuo stressiä, mutta toisaalta se on yksi niistä syistä miksi tykkään hoitajan työstä- aina tulee uutta ja haastavaa vastaan!
Vaikutan huonolta hoitajalta... Sanotaan nyt vaikka näin, että vahvuuteni ovat psykiatrisessa työssä- keskustelu, luovat toiminnot, ryhmät ja kaikenlainen ohjaaminen. Olisin varmaan ihan hukassa sairaalassa.
Omille virheille on joskus hyvä nauraa? Osaan kyllä kuumeen mitata. Champion!
sunnuntai 16. joulukuuta 2012
Hoitajan näkökulma: Korvaushoito
Tulipa tässä mieleeni mainita, että tekstini tulevat olemaan pitkälti mielenterveys- ja päihdetyötä koskevia, sillä niitä töitä olen eniten tehnyt ja teen parhaillaan. Tällä kertaa aiheena korvaushoito, ainoastaan sen vuoksi, että kuulin bussissa eilen, miten muutama rouvashenkilö puhui korvaushoidosta. Heidän "faktansa" olivat aika mielenkiintoista kuunneltavaa. Melkein teki mieli osallistua keskusteluun ja lyödä luulot pois. Niimpä ajattelin vähän kertoa siitä, mitä korvaushoito on, ja tietenkin puuttua sen epäkohtiin.
Mitä se on?
Korvaushoidolla tarkoitetaan opioidiriippuvaisille suunnattua hoitomenetelmää jolla pyritään parantamaan huumeiden käyttäjän elämänlaatua. Käytännössä se tapahtuu niin, että heroiinista tai muista opiaateista riippuvaiselle ihmiselle tarjotaan huumetta vastaavaa lääkettä, kuten buprenorfiinia tai metadonia, ja tämä saa päivittäisen annoksensa korvaushoitoklinikalta katukaupan sijaan. Käytännöt vaihtelevat kunnittain ja ovat kaiken lisäksi yksilöllisiä joten se miten käyttäjä saa korvauslääkkeensä ja milloin vaihtelee paljon. Korvaushoidon ja vieroitushoidon erona on se, että vieroitushoidossa tavoitteena olisi pysyä täysin ilman riippuvuutta aiheuttavaa ainetta ja lopputuloksena toivotaan päihteettömyyttä. Korvaushoidolla pyritään estämään vieroitusoireet "laillisilla huumeilla" ja näin ollen parantamaan huumeista riippuvaisen elämää ja vähentämään huumeiden käytön haittoja. Tämä on yhteiskunnalle merkittävä säästö, arviona on, että yhtä korvaushoitopotilasta kohden säästetään vuodessa noin 45000 euroa. Miten? Korvaushoidon avulla huumeiden käyttäjän elämänlaatu paranee, hänen on mahdollista käydä töissä, sekä tämän läheisten kärsimykset loppuvat, tai ainakin lieventyvät. Hoitokierteet saadaan katkeamaan ja ihmishenkiä säästyy, onhan opiaattikuolemia vuosittain merkittävä määrä.
Mihin sitä käytetään, miksi sitä tarvitaan?
Kaikki heroiinia kokeilleet varmasti muistavat sen euforian tunteen minkä se tuottaa. Pelot, ahdistus, huolet ja kivut väistyvät ja tilalle tulee letkeä, huoleton, onnellinen, kevyt ja kaikenkaikkiaan Hyvä olo. Euforian tunne on voimakas ja houkutteleva- myöskin koukuttava. Keho tottuu heroiiniin jo muutamassa päivässä ja näin ollen toleranssi nousee = annosta on suurennettava. Ja suurennettava. Ja suurennettava. Tietenkään ensimmäisestä kerrasta ei jää koukkuun, mutta helppoa se on. Vieroitusoireet alkavat n. 12 tunnin kuluttua aineen ottamisesta. Vieroitusoireita ovat esim. hikoilu, vapina, ruokahaluttomuus, tylsyyden ja masentuneisuuden tunteet sekä tuskaisuus. Jos keho ei saa ainetta moneen vuorokauteen (Tämä silloin jos aiempi käyttö ollut pidempään päivittäistä) ilmenee kouristukset, oksentelu, ripuli, kivut... Ymmärrettävää on, että arki vieroitusoireiden kanssa kamppaillessa ei ole helppoa hommaa. Jos heroiiniriippuvainen tosissaan haluaa lopettaa käytön, se saattaa onnistua käyttämällä vieroitus- ja korvaushoitona heroiinin tapaan vaikuttavaa muuta opiaattia (Esimerkkinä e.m. bubrenorfiini ja metadoni). Nämä korvaavat opiaatit sitoutuvat samaan reseptoriin hermosolussa kuin heroiinikin, yksinkertaisesti se menee siis niin, että jos ihminen käyttää korvaushoidon aikana heroiinia, se ei vaikuta mitenkään. Näin ollen heroiinin käytöstä menee kaikki ilo. Korvaushoidossa korvaushoitolääke otetaan suun kautta, lääke imeytyy hitaasti eikä tuota suurta euforiaa, mutta pitää vieroitusoireet poissa. Näin ollen se mahdollistaa heroiiniriippuvaisen normaalin arjen. Toki korvaushoito vähentää myös suonensisäisen käytön haittoja, kuten tarttuvia sairauksia. Jos yksi Subutex maksaa Varsinais-Suomessa 60e ja mitä pohjoisempaan mennään, sen kalliimpaa, voi kuvitella millainen stressi riippuvaiselle on sen hankkiminen ja mitä lieveilmiöitä rahattomuus tuo tullessaan. Rikollisuus, varkaudet jne. Kaikki nämä jäävät pois korvaushoidon avulla. Kunnollisella korvaushoidolla, johon kuuluu lääkehoidon lisäksi myös kuntoutusta, kolme neljästä käyttäjästä pääsee eroon huumeista.. Ainakin opiaateista.
Siinä niille jotka eivät nyt ihan tarkalleen tiedä mistä koko hommassa on kyse, ja niille jotka tietävät aiheesta vähän enemmänkin, saavat korjata yllä olevasta tekstistä kaikki virheet, itse kun en ole varsinaisessa korvaushoitotyössä ollut mukana joten virheitä saattaa olla. Ehkä.
Mitä mieltä itse olen asiasta?
On se totta, että korvaushoito on monelle narkomaanille paras asia ikinä. Vaikka korvaushoitoa on tarjottu Suomessa vuodesta 2000 (Vaai?) on käytännöissä edelleen parantamisen varaa, samon kuin ihmisten valistamisessa asiasta. Monella on aivan väärä käsitys koko hommasta, ja ennakkoluuloja on paljon.
Oma mielipiteeni on, että oikein tehtynä korvaushoito on hyvä hoitomuoto. Kuitenkin vierestä katsojana täytyy sanoa, että korvaushoitoa toteuttavia hoitoalan ammattilaisia kusetetaan ihan 6-0. Katukauppaan päätyy valitettavan suuri osa korvaushoitopotilaiden lääkkeistä. Mikä olikaan käytetyin opiaatti Suomessakin? Subutex. Ja mihin se on tarkoitettu? Korvaushoitolääkkeeksi. Toki Suomessa pyörivistä Subutexeistä pieni osa tulee korvaushoidon piireistä. Valtaosa tuodaan ulkomailta, kuten Ranskasta, ja myydään Suomessa kovaan hintaan. Eli yksi huono puoli on lääkkeiden joutuminen katukauppaan. Sen lisäksi huonoa on korvaushoidon totetuttaminen. Korvaushoitoon päästäkseen varmistetaan muutaman kuukauden ajan säännöllisten seulojen avulla, että kyseessä on nimenomaan opiaattiriippuvuus. Hoitoon päästyä seuloja tehdään edelleen jotta varmistetaan, ettei potilas käytä muita aineita. Jos käyttää, toisissa hoitopaikoissa se tarkoittaa hyvästejä korvaushoidolle ja toisissa paikoissa asialle ei tehdä mitään. Vähän saa poltella kannabista ja vedellä nappeja- mitäs siitä.... Tässä pitäisi selkeästi olla tiukka linja. Joskus 45-minuuttia tv-ohjelma näytti miten ronskisti korvaushoitolääkkeitä myydään heti klinikan ulkopuolella. Vaikka korvaushoidosta kertova jakso oli muutoin mielestäni vähän epämääräinen, tämä osa oli kyllä totta. Joissain hoitopaikoissa tähän puututaan ja joissain ei. Yllättäen näissä "lepsuimmissa" paikoissa hoidon avulla huumeista eroon pääsevien prosentti on lievästi sanottuna matala. Se, että korvaushoitojärjestelmää käytetään häikäilemättömästi hyväksi, on mielestäni aika jännä juttu. Eikö huumeiden käyttäjät voisi vetää tässä asiassa yhtä köyttä ja antaa huumeista eroon haluaville mahdollisuuden kunnolliseen hoitoon? Hoitoon pääseminen on vaikeutunut huomattavasti sen jälkeen kun hyväksikäyttöä on tullut ilmi, sen lisäksi korvaushoitopotilaita leimataan yhteiskunnassa edelleen. Osaksi juuri siksi, että järjestelmän hyväksikäyttäjät ovat antaneet aivan loistavan kuvan koko systeemistä. Korvaushoidossa yksi iso "hoidollinen askel" on se, että potilaalle annetaan esimerkiksi viikon annokset kerralla ja näin ollen hänen kanssaan harjoitellaan vastuun ottamista ja hänelle annetaan mahdollisuus ansaita hoitajiensa luottamus ja toisinpäin. Tämä on oikeasti iso ja tärkeä osa korvaushoitoa ja sen etenemistä, mutta tämän askeleen ottamista pelätään, sillä epäilys on, että juuri näin lääkkeet päätyvät katukauppaan. Elikkä ne jotka ovat korvaushoidon asiakkaina, mutta jakelevat omia lääkkeitään pitkin kyliä- Shame on you! Teidän takianne kanssatovereidenne hoito hidastuu ja tärkeitä osia jätetään jopa kokonaan pois. Onhan se korvaushoidossa olevalle ihmiselle aivan eri asia käykö hän esim. terveyskeskuksessa hakemassa lääkkeensä joka aamu vai kerran viikossa. Mitä harvemmin hän joutuu siellä ravaamaan, sitä normaalimpi arki hänellä on. Sen lisäksi omasta mielestäni korvaushoito on edelleen liian "kylmää". Toki joillekkin riittää se, että saavat lääkkeensä ja se siitä, mutta monet tarvitsisivat arjessa selviytymiseen tueksi keskustelua, aktiviteetteja ym. Enkä nyt tarkoita, että pitäisi olla joku Subutex askartelurinki vaan ihan normaalia aktiivista hoitokontaktia. Kun käyttäjä kuitekin haluaa kokonaan irti huumeista, se tarkoittaa usein myös kaveripiirin vaihtoa -> yksinäisyyttä. Itse olen ollut päihdehoitoloissa ja kuntoutuskodeissa töissä, ja niissä olen törmännyt korvaushoidon asiakkaisiin. Tapaamieni korvaushoitolaisten korvaushoito päättyi poikkeuksetta aina "onnellisesti" ja uskon, että osasyynä on nimenomaan se, että heillä oli jatkuvasti seuraa, tekemistä, juttukaveria jne. Kun korvaushoitolainen asuukin kotonaan ja kaikki kaverit ovat huumeiden käyttäjiä (= Ymmärrettävästi näiden kanssa ei oikein halua houkutuksen riskin vuoksi olla) on arki paljon yksinäisempää.
Kaikenkaikkiaan mielestäni korvaushoidosta pitäisi puhua ja kertoa enemmän jotta ihmisten typerät ennakkoluulot ja vääristyneet mielikuvat saataisiin pois. Kyllä korvaushoitolaisilla on muutenkin ihan tarpeeksi rankkaa, ilman meidän muiden leimaamistakin :) Sen lisäksi sitä pitäisi tarjota enemmän, niin moni haluaisi irti heroiinista ja turhauttavinta ehkä onkin, että hoitomuoto on olemassa, mutta sitä ei kaikille tarjota.
Thank you good night!
Mitä se on?
Korvaushoidolla tarkoitetaan opioidiriippuvaisille suunnattua hoitomenetelmää jolla pyritään parantamaan huumeiden käyttäjän elämänlaatua. Käytännössä se tapahtuu niin, että heroiinista tai muista opiaateista riippuvaiselle ihmiselle tarjotaan huumetta vastaavaa lääkettä, kuten buprenorfiinia tai metadonia, ja tämä saa päivittäisen annoksensa korvaushoitoklinikalta katukaupan sijaan. Käytännöt vaihtelevat kunnittain ja ovat kaiken lisäksi yksilöllisiä joten se miten käyttäjä saa korvauslääkkeensä ja milloin vaihtelee paljon. Korvaushoidon ja vieroitushoidon erona on se, että vieroitushoidossa tavoitteena olisi pysyä täysin ilman riippuvuutta aiheuttavaa ainetta ja lopputuloksena toivotaan päihteettömyyttä. Korvaushoidolla pyritään estämään vieroitusoireet "laillisilla huumeilla" ja näin ollen parantamaan huumeista riippuvaisen elämää ja vähentämään huumeiden käytön haittoja. Tämä on yhteiskunnalle merkittävä säästö, arviona on, että yhtä korvaushoitopotilasta kohden säästetään vuodessa noin 45000 euroa. Miten? Korvaushoidon avulla huumeiden käyttäjän elämänlaatu paranee, hänen on mahdollista käydä töissä, sekä tämän läheisten kärsimykset loppuvat, tai ainakin lieventyvät. Hoitokierteet saadaan katkeamaan ja ihmishenkiä säästyy, onhan opiaattikuolemia vuosittain merkittävä määrä.
Mihin sitä käytetään, miksi sitä tarvitaan?
Kaikki heroiinia kokeilleet varmasti muistavat sen euforian tunteen minkä se tuottaa. Pelot, ahdistus, huolet ja kivut väistyvät ja tilalle tulee letkeä, huoleton, onnellinen, kevyt ja kaikenkaikkiaan Hyvä olo. Euforian tunne on voimakas ja houkutteleva- myöskin koukuttava. Keho tottuu heroiiniin jo muutamassa päivässä ja näin ollen toleranssi nousee = annosta on suurennettava. Ja suurennettava. Ja suurennettava. Tietenkään ensimmäisestä kerrasta ei jää koukkuun, mutta helppoa se on. Vieroitusoireet alkavat n. 12 tunnin kuluttua aineen ottamisesta. Vieroitusoireita ovat esim. hikoilu, vapina, ruokahaluttomuus, tylsyyden ja masentuneisuuden tunteet sekä tuskaisuus. Jos keho ei saa ainetta moneen vuorokauteen (Tämä silloin jos aiempi käyttö ollut pidempään päivittäistä) ilmenee kouristukset, oksentelu, ripuli, kivut... Ymmärrettävää on, että arki vieroitusoireiden kanssa kamppaillessa ei ole helppoa hommaa. Jos heroiiniriippuvainen tosissaan haluaa lopettaa käytön, se saattaa onnistua käyttämällä vieroitus- ja korvaushoitona heroiinin tapaan vaikuttavaa muuta opiaattia (Esimerkkinä e.m. bubrenorfiini ja metadoni). Nämä korvaavat opiaatit sitoutuvat samaan reseptoriin hermosolussa kuin heroiinikin, yksinkertaisesti se menee siis niin, että jos ihminen käyttää korvaushoidon aikana heroiinia, se ei vaikuta mitenkään. Näin ollen heroiinin käytöstä menee kaikki ilo. Korvaushoidossa korvaushoitolääke otetaan suun kautta, lääke imeytyy hitaasti eikä tuota suurta euforiaa, mutta pitää vieroitusoireet poissa. Näin ollen se mahdollistaa heroiiniriippuvaisen normaalin arjen. Toki korvaushoito vähentää myös suonensisäisen käytön haittoja, kuten tarttuvia sairauksia. Jos yksi Subutex maksaa Varsinais-Suomessa 60e ja mitä pohjoisempaan mennään, sen kalliimpaa, voi kuvitella millainen stressi riippuvaiselle on sen hankkiminen ja mitä lieveilmiöitä rahattomuus tuo tullessaan. Rikollisuus, varkaudet jne. Kaikki nämä jäävät pois korvaushoidon avulla. Kunnollisella korvaushoidolla, johon kuuluu lääkehoidon lisäksi myös kuntoutusta, kolme neljästä käyttäjästä pääsee eroon huumeista.. Ainakin opiaateista.
Siinä niille jotka eivät nyt ihan tarkalleen tiedä mistä koko hommassa on kyse, ja niille jotka tietävät aiheesta vähän enemmänkin, saavat korjata yllä olevasta tekstistä kaikki virheet, itse kun en ole varsinaisessa korvaushoitotyössä ollut mukana joten virheitä saattaa olla. Ehkä.
Mitä mieltä itse olen asiasta?
On se totta, että korvaushoito on monelle narkomaanille paras asia ikinä. Vaikka korvaushoitoa on tarjottu Suomessa vuodesta 2000 (Vaai?) on käytännöissä edelleen parantamisen varaa, samon kuin ihmisten valistamisessa asiasta. Monella on aivan väärä käsitys koko hommasta, ja ennakkoluuloja on paljon.
Oma mielipiteeni on, että oikein tehtynä korvaushoito on hyvä hoitomuoto. Kuitenkin vierestä katsojana täytyy sanoa, että korvaushoitoa toteuttavia hoitoalan ammattilaisia kusetetaan ihan 6-0. Katukauppaan päätyy valitettavan suuri osa korvaushoitopotilaiden lääkkeistä. Mikä olikaan käytetyin opiaatti Suomessakin? Subutex. Ja mihin se on tarkoitettu? Korvaushoitolääkkeeksi. Toki Suomessa pyörivistä Subutexeistä pieni osa tulee korvaushoidon piireistä. Valtaosa tuodaan ulkomailta, kuten Ranskasta, ja myydään Suomessa kovaan hintaan. Eli yksi huono puoli on lääkkeiden joutuminen katukauppaan. Sen lisäksi huonoa on korvaushoidon totetuttaminen. Korvaushoitoon päästäkseen varmistetaan muutaman kuukauden ajan säännöllisten seulojen avulla, että kyseessä on nimenomaan opiaattiriippuvuus. Hoitoon päästyä seuloja tehdään edelleen jotta varmistetaan, ettei potilas käytä muita aineita. Jos käyttää, toisissa hoitopaikoissa se tarkoittaa hyvästejä korvaushoidolle ja toisissa paikoissa asialle ei tehdä mitään. Vähän saa poltella kannabista ja vedellä nappeja- mitäs siitä.... Tässä pitäisi selkeästi olla tiukka linja. Joskus 45-minuuttia tv-ohjelma näytti miten ronskisti korvaushoitolääkkeitä myydään heti klinikan ulkopuolella. Vaikka korvaushoidosta kertova jakso oli muutoin mielestäni vähän epämääräinen, tämä osa oli kyllä totta. Joissain hoitopaikoissa tähän puututaan ja joissain ei. Yllättäen näissä "lepsuimmissa" paikoissa hoidon avulla huumeista eroon pääsevien prosentti on lievästi sanottuna matala. Se, että korvaushoitojärjestelmää käytetään häikäilemättömästi hyväksi, on mielestäni aika jännä juttu. Eikö huumeiden käyttäjät voisi vetää tässä asiassa yhtä köyttä ja antaa huumeista eroon haluaville mahdollisuuden kunnolliseen hoitoon? Hoitoon pääseminen on vaikeutunut huomattavasti sen jälkeen kun hyväksikäyttöä on tullut ilmi, sen lisäksi korvaushoitopotilaita leimataan yhteiskunnassa edelleen. Osaksi juuri siksi, että järjestelmän hyväksikäyttäjät ovat antaneet aivan loistavan kuvan koko systeemistä. Korvaushoidossa yksi iso "hoidollinen askel" on se, että potilaalle annetaan esimerkiksi viikon annokset kerralla ja näin ollen hänen kanssaan harjoitellaan vastuun ottamista ja hänelle annetaan mahdollisuus ansaita hoitajiensa luottamus ja toisinpäin. Tämä on oikeasti iso ja tärkeä osa korvaushoitoa ja sen etenemistä, mutta tämän askeleen ottamista pelätään, sillä epäilys on, että juuri näin lääkkeet päätyvät katukauppaan. Elikkä ne jotka ovat korvaushoidon asiakkaina, mutta jakelevat omia lääkkeitään pitkin kyliä- Shame on you! Teidän takianne kanssatovereidenne hoito hidastuu ja tärkeitä osia jätetään jopa kokonaan pois. Onhan se korvaushoidossa olevalle ihmiselle aivan eri asia käykö hän esim. terveyskeskuksessa hakemassa lääkkeensä joka aamu vai kerran viikossa. Mitä harvemmin hän joutuu siellä ravaamaan, sitä normaalimpi arki hänellä on. Sen lisäksi omasta mielestäni korvaushoito on edelleen liian "kylmää". Toki joillekkin riittää se, että saavat lääkkeensä ja se siitä, mutta monet tarvitsisivat arjessa selviytymiseen tueksi keskustelua, aktiviteetteja ym. Enkä nyt tarkoita, että pitäisi olla joku Subutex askartelurinki vaan ihan normaalia aktiivista hoitokontaktia. Kun käyttäjä kuitekin haluaa kokonaan irti huumeista, se tarkoittaa usein myös kaveripiirin vaihtoa -> yksinäisyyttä. Itse olen ollut päihdehoitoloissa ja kuntoutuskodeissa töissä, ja niissä olen törmännyt korvaushoidon asiakkaisiin. Tapaamieni korvaushoitolaisten korvaushoito päättyi poikkeuksetta aina "onnellisesti" ja uskon, että osasyynä on nimenomaan se, että heillä oli jatkuvasti seuraa, tekemistä, juttukaveria jne. Kun korvaushoitolainen asuukin kotonaan ja kaikki kaverit ovat huumeiden käyttäjiä (= Ymmärrettävästi näiden kanssa ei oikein halua houkutuksen riskin vuoksi olla) on arki paljon yksinäisempää.
Kaikenkaikkiaan mielestäni korvaushoidosta pitäisi puhua ja kertoa enemmän jotta ihmisten typerät ennakkoluulot ja vääristyneet mielikuvat saataisiin pois. Kyllä korvaushoitolaisilla on muutenkin ihan tarpeeksi rankkaa, ilman meidän muiden leimaamistakin :) Sen lisäksi sitä pitäisi tarjota enemmän, niin moni haluaisi irti heroiinista ja turhauttavinta ehkä onkin, että hoitomuoto on olemassa, mutta sitä ei kaikille tarjota.
Thank you good night!
tiistai 11. joulukuuta 2012
Hoitajana olemisen plussat ja (pitkät) miinukset
(Tämä nyt ei varsinaisesti kiinnosta varmaan muita kuin hoitajaksi aikovia ihmisiä)
Kaikki lähti tällä kertaa liikkeelle tästä:
"Voisitko tehdä postauksen siitä mitkä ovat hoitajana olemisen hyvät ja huonot puolet? Olen itse hakeutumassa lähihoitajaksi ja mistään ei löydy tietoa aiheesta. Itselleni tekisi todella pahaa hoitaa esim. prostituoitua sillä itse olen itsensä myymistä vastaan ja kannatan ehdottomasti lakia joka kieltäisi prostituution suomessa kokonaan. Väkisinkin tulee mieleen, olisinko huono hoitaja kun en kykene ajattelemaan yhtä neutraalisti kuten esim. sinä."
Ensinnäkin, hoitajana tulee aivan varmasti useasti vastaan tilanne jossa potilaasi on tehnyt/tekee jotain mitä itse et voi hyväksyä. Tärkeää onkin omaksua, että voit hyväksyä ihmisen vaikket hyväksyisi tämän tekoja. Ihmistä ja elämää tulee oppia kunnioittamaan ja arvostamaan, muuten inhimillinen työ muuttuu mahdottomaksi. Esimerkiksi, potilaanani on ollut ihminen joka oli murhannut läheisensä. En tietenkään hyväksy toisten ihmisten tappamista, mutta hänet ihmisenä pystyin hyväksymään- teot olivat asia erikseen. Omat arvot ja periaatteet täytyy osata sivuuttaa, tai ainakin edes yrittää olla vastaanottavainen toistenkin aatteille. Nämä ovat asioita joihin oppii kun työtä tekee, ihmisiä kohtaa jnejne. Se on ammatillisuutta joka kasvaa opiskelujen ja työkokemuksen kautta. :)
Mutta, entäs ne muut plussat ja miinukset? Tällä hetkellä vitutus on niin suuri, että on vaikea edes yrittää miettiä niitä positiivisia puolia- joten en edes ala kirjoittamaan mitään ympäripyöreitä hyviä puolia. Raaka totuus.. Miinukset ensin!
- Hoitaja joutuu tekemisiin ihmiseritteiden kanssa. Uloste ja virtsa ovat ehkä ne ilmiselvät, mutta myös kuola, räkä, lima ja veri. Hilse, vaikku, rähmä... Oksennus. Kukaan ei voi väittää pitävänsä tästä. Mutta siihen tottuu.
- Hoitajana sinua pidetään yhteiskunnassa paskana. En tiennyt tätä kun aloitin opiskeluni ja olin shokissa kun ensimmäisiä kertoja koin oikeaa halveksuntaa siitä, että olin lähihoitaja. Tai, että halusin lähihoitajaksi. Ehkä tämä liittyy palkkaan ehkä ei. Ihmiset ajattelevat, että lähihoitajaksi pääsee kuka vaan ja siihen pystyy kuka vain joka ei jaksa opiskella mitään "Oikeaa ammattia".
- Palkka. Lähihoitaja tienaa työn kuvaan nähden vähän. Työ on henkisesti ja fyysisesti äärettömän rankkaa - se ei toki näy palkkakuitissa. Opiskelet 3,5 vuotta lisää ja olet sairaanhoitaja. Edelleen tienaat liian vähän. Opiskelet neljä vuotta ja olet terveydenhoitaja... Sama jatkuu.
- Hoitajana sinua haukkuvat muut ihmiset, potilaasi, potilaidesi omaiset ja... Oikeastaan kuka vaan. Kovaa kuorta pitää kasvattaa, sillä hoitajia haukutaan. Koita siinä sitten olla ylpeä ammatistasi.
- Hoitajana (ainakin minä) olen jatkuvasti tekemisissä asioiden kanssa joissa riskeeraan oman terveyteni. Esim. Injektioiden anto, aggressiiviset/ uhkaavat tilanteet, tarttuvat taudit jne.
- Stressi, kiire, uupumus, väsymys, vuorotyö, fyysiset työtehtävät, henkisesti rankat asiakkaat, turhautuneisuus, vitutus, aliarvostelu, kyseenalaistaminen, hymyily kun ei hymyilytä, "Hoitsu" -nimitys joka saa miehet pervoilemaan, naisvaltaisuus alalla, työpaikkojen budjettiongelmat = leikataan hoitajien hyvinvoinnista, oikeasti vaikeat opiskeluajat ja harjoittelut.... Lista on loputon!
Plussat?
+ Työllistyneisyys. Itse olen ainakin aika pitkälti saanut valita mihin menen töihin.
+ Laajat erikoistumismahdollisuudet. Kaikkea löytyy sairaalasta päiväkotiin asti.
+ Hyvät mahdollisuudet työllistyä ulkomailla, hoitajia tarvitaan kaikkialla.
+ Saa toimia ihmisten kanssa. Tämä on tietysti plussaa vain jos siitä pitää
+ Ei liikaa toimistötyötä, työpäivät ovat täynnä tekemistä ja ainakin omasta mielestäni työpäivät menee nopeaan kun saa tehdä jotain käsillään.. Ja jaloillaan.. Ja selällään.
+ Onhan se antoisaa kun saa auttaa muita ihmisiä ja leikkiä supersankaria silloin tällöin.
Kysymys jota usein kysytään on, kadunko sitä että hakeuduin hoitajaksi? En. Se on ainoa asia jota enää voisin kuvitella tekeväni. Toki siinä on huonoja puolia. Paljon. Toki välillä turhauttaa, kuten sinä päivänä kun laitoin tämän blogin pystyyn, mutta pääasiassa tämä on siedettävää työtä ja pitää jalat maassa. Olin itse 15 kun aloitin opiskeluni lähihoitajaksi, muut kaverit menivät lukioon. Voisin väittää, että kasvoin henkisesti muutamassa vuodessa niin paljon, että kaverit alkoivat näyttää lapsellisilta. Toki heitä, tulevia ylioppilaita, arvostettiin enemmän, mutta itse olin oppinut elämästä niin paljon ja nähnyt muutamassa vuodessa enemmän kuin osa heistä vieläkään on nähnyt, että ei siitä voinut olla kuin iloinen.
Jos voittaisin lotossa kävisinkö silti töissä? Ehkä satunnaisesti. Juuri sen takia, että tämä työ jos mikä pitää jalat maassa ja opettaa.
Sille joka alunperin kysymyksen lähetti, toivottavasti tämä selvensi asiaa edes hieman :)
Kaikki lähti tällä kertaa liikkeelle tästä:
"Voisitko tehdä postauksen siitä mitkä ovat hoitajana olemisen hyvät ja huonot puolet? Olen itse hakeutumassa lähihoitajaksi ja mistään ei löydy tietoa aiheesta. Itselleni tekisi todella pahaa hoitaa esim. prostituoitua sillä itse olen itsensä myymistä vastaan ja kannatan ehdottomasti lakia joka kieltäisi prostituution suomessa kokonaan. Väkisinkin tulee mieleen, olisinko huono hoitaja kun en kykene ajattelemaan yhtä neutraalisti kuten esim. sinä."
Ensinnäkin, hoitajana tulee aivan varmasti useasti vastaan tilanne jossa potilaasi on tehnyt/tekee jotain mitä itse et voi hyväksyä. Tärkeää onkin omaksua, että voit hyväksyä ihmisen vaikket hyväksyisi tämän tekoja. Ihmistä ja elämää tulee oppia kunnioittamaan ja arvostamaan, muuten inhimillinen työ muuttuu mahdottomaksi. Esimerkiksi, potilaanani on ollut ihminen joka oli murhannut läheisensä. En tietenkään hyväksy toisten ihmisten tappamista, mutta hänet ihmisenä pystyin hyväksymään- teot olivat asia erikseen. Omat arvot ja periaatteet täytyy osata sivuuttaa, tai ainakin edes yrittää olla vastaanottavainen toistenkin aatteille. Nämä ovat asioita joihin oppii kun työtä tekee, ihmisiä kohtaa jnejne. Se on ammatillisuutta joka kasvaa opiskelujen ja työkokemuksen kautta. :)
Mutta, entäs ne muut plussat ja miinukset? Tällä hetkellä vitutus on niin suuri, että on vaikea edes yrittää miettiä niitä positiivisia puolia- joten en edes ala kirjoittamaan mitään ympäripyöreitä hyviä puolia. Raaka totuus.. Miinukset ensin!
- Hoitaja joutuu tekemisiin ihmiseritteiden kanssa. Uloste ja virtsa ovat ehkä ne ilmiselvät, mutta myös kuola, räkä, lima ja veri. Hilse, vaikku, rähmä... Oksennus. Kukaan ei voi väittää pitävänsä tästä. Mutta siihen tottuu.
- Hoitajana sinua pidetään yhteiskunnassa paskana. En tiennyt tätä kun aloitin opiskeluni ja olin shokissa kun ensimmäisiä kertoja koin oikeaa halveksuntaa siitä, että olin lähihoitaja. Tai, että halusin lähihoitajaksi. Ehkä tämä liittyy palkkaan ehkä ei. Ihmiset ajattelevat, että lähihoitajaksi pääsee kuka vaan ja siihen pystyy kuka vain joka ei jaksa opiskella mitään "Oikeaa ammattia".
- Palkka. Lähihoitaja tienaa työn kuvaan nähden vähän. Työ on henkisesti ja fyysisesti äärettömän rankkaa - se ei toki näy palkkakuitissa. Opiskelet 3,5 vuotta lisää ja olet sairaanhoitaja. Edelleen tienaat liian vähän. Opiskelet neljä vuotta ja olet terveydenhoitaja... Sama jatkuu.
- Hoitajana sinua haukkuvat muut ihmiset, potilaasi, potilaidesi omaiset ja... Oikeastaan kuka vaan. Kovaa kuorta pitää kasvattaa, sillä hoitajia haukutaan. Koita siinä sitten olla ylpeä ammatistasi.
- Hoitajana (ainakin minä) olen jatkuvasti tekemisissä asioiden kanssa joissa riskeeraan oman terveyteni. Esim. Injektioiden anto, aggressiiviset/ uhkaavat tilanteet, tarttuvat taudit jne.
- Stressi, kiire, uupumus, väsymys, vuorotyö, fyysiset työtehtävät, henkisesti rankat asiakkaat, turhautuneisuus, vitutus, aliarvostelu, kyseenalaistaminen, hymyily kun ei hymyilytä, "Hoitsu" -nimitys joka saa miehet pervoilemaan, naisvaltaisuus alalla, työpaikkojen budjettiongelmat = leikataan hoitajien hyvinvoinnista, oikeasti vaikeat opiskeluajat ja harjoittelut.... Lista on loputon!
Plussat?
+ Työllistyneisyys. Itse olen ainakin aika pitkälti saanut valita mihin menen töihin.
+ Laajat erikoistumismahdollisuudet. Kaikkea löytyy sairaalasta päiväkotiin asti.
+ Hyvät mahdollisuudet työllistyä ulkomailla, hoitajia tarvitaan kaikkialla.
+ Saa toimia ihmisten kanssa. Tämä on tietysti plussaa vain jos siitä pitää
+ Ei liikaa toimistötyötä, työpäivät ovat täynnä tekemistä ja ainakin omasta mielestäni työpäivät menee nopeaan kun saa tehdä jotain käsillään.. Ja jaloillaan.. Ja selällään.
+ Onhan se antoisaa kun saa auttaa muita ihmisiä ja leikkiä supersankaria silloin tällöin.
Kysymys jota usein kysytään on, kadunko sitä että hakeuduin hoitajaksi? En. Se on ainoa asia jota enää voisin kuvitella tekeväni. Toki siinä on huonoja puolia. Paljon. Toki välillä turhauttaa, kuten sinä päivänä kun laitoin tämän blogin pystyyn, mutta pääasiassa tämä on siedettävää työtä ja pitää jalat maassa. Olin itse 15 kun aloitin opiskeluni lähihoitajaksi, muut kaverit menivät lukioon. Voisin väittää, että kasvoin henkisesti muutamassa vuodessa niin paljon, että kaverit alkoivat näyttää lapsellisilta. Toki heitä, tulevia ylioppilaita, arvostettiin enemmän, mutta itse olin oppinut elämästä niin paljon ja nähnyt muutamassa vuodessa enemmän kuin osa heistä vieläkään on nähnyt, että ei siitä voinut olla kuin iloinen.
Jos voittaisin lotossa kävisinkö silti töissä? Ehkä satunnaisesti. Juuri sen takia, että tämä työ jos mikä pitää jalat maassa ja opettaa.
Sille joka alunperin kysymyksen lähetti, toivottavasti tämä selvensi asiaa edes hieman :)
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Hoitajan näkökulma: Prostituutio, huoraaminen, itsensä myyminen
Huora, lutka, portto, jakorasia, ilotyttö... Kiertopalkinto? Termit joita nykyään valitettavasti käytetään kuvaamaan ihmisiä jotka eivät sanan oikeaa merkitystä vastaa. Teinipojat haukkuvat huoriksi teinityttöjä, ja tytöt keskenään toisiaan. Sanan oikea merkitys on kuitenkin paljon syvempää kuin pelkästään itsensä myyminen, tai vauhdikas seksielämä. Olen hoitanut jonkun verran ihmisiä jotka ovat joutuneet elämäntilanteensa vuoksi myymään itseään. Useimmat potilaani ovat olleet naisia, toki myös miehiä. Harvasta heistä näki päälle päin mitä he työkseen tekivät, he olivat aivan tavallisen näköisiä ihmisiä, toiset opiskelijoita, toiset vähän vanhempia joista olisi päälle päin voinut ajatella tekevän jotain hyväpalkkaista työtä. Hienot vaatteet, siisti olemus ja hyvät käytöstavat. Olin yllättynyt kun ensimmäisen kerran sain potilaakseni huoran, itselläni, kuten monella muullakin, oli aikamoiset ennakkoluulot jotka liittyivät nimenomaan ulkonäköön. He osasivat peittää asian hyvin. Oli tietenkin niitä tapauksia joista näki heti mitä he ammatiltaan olivat.
Mitä mieltä itse olen huoraamisesta, kun sitä olen jonkun verran nähnyt? Useimmissa tapauksissa itsensä myymiseen Joudutaan tai Päädytään. Harva ikinä sanoi minulle, että olisi tarkoituksella hakeutunut ammattiinsa. Omasta mielestäni se oli tietenkin surullista, nuoret opiskelijatytöt olivat turtuneita tunne-elämässään eivätkä kyenneet lopettamaan; helppoa rahaa. Sääliksi kävi niitä jotka olivat ammatin varjopuolena kokeneet väkivaltaa tai joutuneet raiskatuksi. Voiko huoran raiskata? Kyllä voi. Erityisesti nuoret naiset jotka rahoittivat itsensä myymisellä opiskelujaan olivat kuitenkin saaneet pääasiassa herrasmiesmäistä kohtelua. Oli tarjottu illallisia, silitetty päätä, halailtu ja osoitettu välittämistä. Naiset hakivat asiakkailtaan sitä välittämisen ja läheisyyden tunnetta jota eivät muualta, syystä tai toisesta, saaneet. Heidän vakituiset asiakkaansa kohtelivat heitä kuin kukkaa kämmenellä, mutta ihastua ei saanut. Kuinka moni pystyisi tähän, ja mitä se tekee ihmismielelle? Voin kertoa, että lopulta kun aikaa oli tarpeeksi kulunut, nämä naiset olivat rikki, haavoittuneita ja kykenemättömiä oikeisiin suhteisiin. He kun olivat jo nuorella iällä tottuneet vain esittämään niitä tunteita joita heidän asiakkaat halusivat; nautinto, halu, välittäminen, tyytyväisyys... Kun kysyin heiltä miltä heistä tänään tuntuu, he eivät osanneet vastata.
Tietenkin tulee nyt ottaa huomioon, että prostituutiota harjoittavista ihmisistä pieni osa hakeutuu "hoitoon", joten suuri osa ei joko kehtaa tai ei tunne tarvetta puhua asioistaan kenellekkään. Niimpä ne jotka hakeutuvat hoitoon, eli ne joiden pohjalta perustan mielipiteeni, ovat erittäin huonossa jamassa. On paljon prostituoituja jotka tekevät sitä vain silloin tällöin eikä itsensä myyminen vaikuta heidän tunne-elämäänsä oikeastaan mitenkään, eikä työ aiheuta heille traumoja.
Itsensä myymiseen liittyy paljon ennakkoluuloja, itselläni heitä kohdanneena, ei tulisi ikinä mieleenkään haukkua heitä tai heidän ratkaisujaan. Toki olen myös ihmisenä sellainen, että mielestäni jokainen saa omalla kehollaan tehdä mitä haluavat, mutta silti- kyllä jokaisen joka järjellä osaavat asiaa ajatella tulisi ymmärtää, että heidän tilanteensa ei ole haukkujen arvoinen. He tietävät kyllä itsekin mitä mieltä muut ihmiset ovat. Sen sijaan ostajat... Miksi he säästyvät haukkumiselta ja kieroilta katseilta? Ostajat ovat kolikon toinen puoli, ilman heitä ei olisi prostituutiotakaan. Huora harvoin on parisuhteessa, mutta ostajat rikkovat parhaimmillaan lain lisäksi myös uskollisuutta.
Ja mitä lakeihin tulee? Suomessa prostituutio on sallittua, mutta paritus sekä seksin osto parituksen tai ihmiskaupan uhreilta on kiellettyä. Prostituoitujen kanssa keskusteltuani mieleeni on jäänyt hyvin yksi asia, useimmat heistä ei koe vaaraa rikollisjärjestöjen saralta, sen sijaan heidän elämäänsä haittaa Huoran leima joka myös osaltaan nostaa kynnystä hakeutua esim. poliisin tai lääkärin juttusille. Suomessakin ollaan pohdittu, tulisiko seksin myyminen kieltää kokonaan, tämä(kin) on asia jossa kieltolakien seurauksia ei olla ajateltu yhtään. Niistä maista joissa seksin myyminen ja osto on kokonaan kielletty löytyy karua faktaa siitä, miten se on vain lisännyt prostituutiota ja etenkin sen lieve ilmiöitä. Jos prostituutio olisi laillista, voitaisiin taata seksiä myyville kunnon turvallisuus työntekoon ja työterveyshuolto, sekä tietenkin periä veroa. Lakimuutos vaatisi meiltä muilta ihmisiltä myös asennemuutoksen. Maailman vanhin ammatti on ammatti siinä missä muutkin. Lisääntyisikö ihmiskauppa laillistamisen myötä? Jaa-a sitä en osaa sanoa. Arvelisin, että ei, pitemminkin sitä olisi helpompi valvoa ja seurailla- sekä tarvittaessa puuttua asiaan.
Kuitenkin haluaisin kertoa niistä muutamista joita olen kohdannut, jotka hakeutuivat alalle tarkoituksella, ilman elämäntilanteen tuomaa painostusta tai edes lapsuudessa koettuja traumoja jotka olisivat madaltaneet kynnystä ryhtyä myymään itseään. Syy miksi hoitajana olen kohdannut tällaisia ihmisiä niin vähän on varmasti se, että heille itsensä myyminen on ollut valinta joka ei ole tuonut suurempia tunnontuskia tai häpeää. Nämä ihmiset kertoivat ammatin hyviksi puoliksi (ja samalla ehkä valintaperusteiksi) seuraavia; He saivat myymällä itseään parempaa palkkaa kuin mitä koulutusta vastaavasta työstä olisivat saaneet, he saivat toimia omilla ehdoillaan, he saivat toteuttaa niitä fantasioitaan mitä eivät parisuhteessa kehdanneet, he saivat päivittäin seksiä sekä tietysti "bonuksena" heille tarjottiin illallisia, kylpyläreissuja jnejne. Täytyy heillekkin hattua nostaa, sillä itse en ikinä pystyisi moiseen.
Juttelin erään ystävättäreni kanssa aiheesta ja hän hämmästeli omaa "positiivista" suhtautumistani asiaan. "Eikö sinua pelota että oman miehesi kynnys pettää laskisi?" Siis mitää!? Keskustelupalstoja selatessani huomasin monen muunkin "vaimokkeen" olevan samaa mieltä. Omasta mielestäni jos mieheni haluaisi pettää, hän tekisi sen joka tapauksessa oli bordelleja tai ei. Ehkä jopa mieluummin haluaisin, että mieheni pettäisi minua jonkun huoran kanssa jonka voisi kuitenkin ajatella vain tekevän työtään, kuin että hän aloittaisi suhteen jonkun toisen naisen kanssa. Sen lisäksi onkohan parisuhde ihan terve jos pitää pelätä kumppanin pettävän jos tarjontaa vain on? Hoh tiedä noista.
Loppukevennyksenä lause jonka eräs potilaani joskus sanoi;
"Prostitution is illegal, unless you're holding a video camera"
Mitä mieltä itse olen huoraamisesta, kun sitä olen jonkun verran nähnyt? Useimmissa tapauksissa itsensä myymiseen Joudutaan tai Päädytään. Harva ikinä sanoi minulle, että olisi tarkoituksella hakeutunut ammattiinsa. Omasta mielestäni se oli tietenkin surullista, nuoret opiskelijatytöt olivat turtuneita tunne-elämässään eivätkä kyenneet lopettamaan; helppoa rahaa. Sääliksi kävi niitä jotka olivat ammatin varjopuolena kokeneet väkivaltaa tai joutuneet raiskatuksi. Voiko huoran raiskata? Kyllä voi. Erityisesti nuoret naiset jotka rahoittivat itsensä myymisellä opiskelujaan olivat kuitenkin saaneet pääasiassa herrasmiesmäistä kohtelua. Oli tarjottu illallisia, silitetty päätä, halailtu ja osoitettu välittämistä. Naiset hakivat asiakkailtaan sitä välittämisen ja läheisyyden tunnetta jota eivät muualta, syystä tai toisesta, saaneet. Heidän vakituiset asiakkaansa kohtelivat heitä kuin kukkaa kämmenellä, mutta ihastua ei saanut. Kuinka moni pystyisi tähän, ja mitä se tekee ihmismielelle? Voin kertoa, että lopulta kun aikaa oli tarpeeksi kulunut, nämä naiset olivat rikki, haavoittuneita ja kykenemättömiä oikeisiin suhteisiin. He kun olivat jo nuorella iällä tottuneet vain esittämään niitä tunteita joita heidän asiakkaat halusivat; nautinto, halu, välittäminen, tyytyväisyys... Kun kysyin heiltä miltä heistä tänään tuntuu, he eivät osanneet vastata.
Tietenkin tulee nyt ottaa huomioon, että prostituutiota harjoittavista ihmisistä pieni osa hakeutuu "hoitoon", joten suuri osa ei joko kehtaa tai ei tunne tarvetta puhua asioistaan kenellekkään. Niimpä ne jotka hakeutuvat hoitoon, eli ne joiden pohjalta perustan mielipiteeni, ovat erittäin huonossa jamassa. On paljon prostituoituja jotka tekevät sitä vain silloin tällöin eikä itsensä myyminen vaikuta heidän tunne-elämäänsä oikeastaan mitenkään, eikä työ aiheuta heille traumoja.
Itsensä myymiseen liittyy paljon ennakkoluuloja, itselläni heitä kohdanneena, ei tulisi ikinä mieleenkään haukkua heitä tai heidän ratkaisujaan. Toki olen myös ihmisenä sellainen, että mielestäni jokainen saa omalla kehollaan tehdä mitä haluavat, mutta silti- kyllä jokaisen joka järjellä osaavat asiaa ajatella tulisi ymmärtää, että heidän tilanteensa ei ole haukkujen arvoinen. He tietävät kyllä itsekin mitä mieltä muut ihmiset ovat. Sen sijaan ostajat... Miksi he säästyvät haukkumiselta ja kieroilta katseilta? Ostajat ovat kolikon toinen puoli, ilman heitä ei olisi prostituutiotakaan. Huora harvoin on parisuhteessa, mutta ostajat rikkovat parhaimmillaan lain lisäksi myös uskollisuutta.
Ja mitä lakeihin tulee? Suomessa prostituutio on sallittua, mutta paritus sekä seksin osto parituksen tai ihmiskaupan uhreilta on kiellettyä. Prostituoitujen kanssa keskusteltuani mieleeni on jäänyt hyvin yksi asia, useimmat heistä ei koe vaaraa rikollisjärjestöjen saralta, sen sijaan heidän elämäänsä haittaa Huoran leima joka myös osaltaan nostaa kynnystä hakeutua esim. poliisin tai lääkärin juttusille. Suomessakin ollaan pohdittu, tulisiko seksin myyminen kieltää kokonaan, tämä(kin) on asia jossa kieltolakien seurauksia ei olla ajateltu yhtään. Niistä maista joissa seksin myyminen ja osto on kokonaan kielletty löytyy karua faktaa siitä, miten se on vain lisännyt prostituutiota ja etenkin sen lieve ilmiöitä. Jos prostituutio olisi laillista, voitaisiin taata seksiä myyville kunnon turvallisuus työntekoon ja työterveyshuolto, sekä tietenkin periä veroa. Lakimuutos vaatisi meiltä muilta ihmisiltä myös asennemuutoksen. Maailman vanhin ammatti on ammatti siinä missä muutkin. Lisääntyisikö ihmiskauppa laillistamisen myötä? Jaa-a sitä en osaa sanoa. Arvelisin, että ei, pitemminkin sitä olisi helpompi valvoa ja seurailla- sekä tarvittaessa puuttua asiaan.
Kuitenkin haluaisin kertoa niistä muutamista joita olen kohdannut, jotka hakeutuivat alalle tarkoituksella, ilman elämäntilanteen tuomaa painostusta tai edes lapsuudessa koettuja traumoja jotka olisivat madaltaneet kynnystä ryhtyä myymään itseään. Syy miksi hoitajana olen kohdannut tällaisia ihmisiä niin vähän on varmasti se, että heille itsensä myyminen on ollut valinta joka ei ole tuonut suurempia tunnontuskia tai häpeää. Nämä ihmiset kertoivat ammatin hyviksi puoliksi (ja samalla ehkä valintaperusteiksi) seuraavia; He saivat myymällä itseään parempaa palkkaa kuin mitä koulutusta vastaavasta työstä olisivat saaneet, he saivat toimia omilla ehdoillaan, he saivat toteuttaa niitä fantasioitaan mitä eivät parisuhteessa kehdanneet, he saivat päivittäin seksiä sekä tietysti "bonuksena" heille tarjottiin illallisia, kylpyläreissuja jnejne. Täytyy heillekkin hattua nostaa, sillä itse en ikinä pystyisi moiseen.
Juttelin erään ystävättäreni kanssa aiheesta ja hän hämmästeli omaa "positiivista" suhtautumistani asiaan. "Eikö sinua pelota että oman miehesi kynnys pettää laskisi?" Siis mitää!? Keskustelupalstoja selatessani huomasin monen muunkin "vaimokkeen" olevan samaa mieltä. Omasta mielestäni jos mieheni haluaisi pettää, hän tekisi sen joka tapauksessa oli bordelleja tai ei. Ehkä jopa mieluummin haluaisin, että mieheni pettäisi minua jonkun huoran kanssa jonka voisi kuitenkin ajatella vain tekevän työtään, kuin että hän aloittaisi suhteen jonkun toisen naisen kanssa. Sen lisäksi onkohan parisuhde ihan terve jos pitää pelätä kumppanin pettävän jos tarjontaa vain on? Hoh tiedä noista.
Loppukevennyksenä lause jonka eräs potilaani joskus sanoi;
"Prostitution is illegal, unless you're holding a video camera"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)