Hoitajan päivän piristäjät:
1. Hymy- kaikessa yksinkertaisuudessaan
2. Asiakas jonka kanssa kunnioitus on molemminpuoleista- tämä on oikeastaan se ihanteellisin tilanne, harmi, että tämä on työpaikallani harvinaista
3. Omaiset jotka kokevat sinun hoitavan "potilaan" lisäksi myös omaisia- etenkin saattohoidossa tämä tarkoittaa onnistumista!
Tässä asiat jotka tänään saivat minut hymyilemään ihan oikeasti. Kahvitaukoa ei tarvinnut pitää, sillä työmotivaatio oli hurjaa! Kotiin tullessani tajusin, että jalat olivat kipeät, polvikin reistaili- mutta pääasia, että sain tänään paljon hyvää aikaan! Mutta ei ole plussia ilman miinuksia.
Päivän pahentajat:
1. Työkaverin krapula; koko yhteisö kärsi
2. Vaatteet piti vaihtaa kaksi kertaa- liikkeellä oksennustautia!
3. Unohdin likaiset vaatteeni työpaikalle... Olisi pitänyt pistää pesuun- hitto!
Entäs sitten arkielämässä? Plussat ja miinukset? Vietin tämän iltapäivän tutustuessa Kannabisakatemian järjestämän kannabisseminaarin sisältöön. Mielenkiintoinen aihe jonka kautta päädyin surffailemaan tietokoneellani monta tuntia. Neutraali päivä. Plus miinus nolla.
Tutustuthan sinäkin: Kannabisakatemia
Sekä sivu jolle surffailuni kautta jumituin muutamaksi tunniksi: http://www.suviko.blogspot.fi/ "Suomen virallisen kotikasvattajan blogi"
Loistavaa lukemista näin keskiviikko illalle! Harmittaaa etten päässyt mukaan Kannabisseminaariin, ensi kerralla sitten. Seuraava kertahan tulee!?
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
tiistai 18. syyskuuta 2012
Sosiaali-ja terveysalan ammattilaisiin kohdistuva väkivalta
Tämän tekstin kirjoittaminen on oikeastaan ollut vaikeampaa kuin kuvittelin. Pohdiskelin ensin pitkään mistä ajankohtaisesta aiheesta lähden kirjoittamaan, mietin ja kirjoitin pitkän tovin Sauli Niinistön uudesta syrjäytymisen ehkäisy -jupakasta, sen jälkeen kumitin koko tekstin itsekseni hihitellen; en todellakaan aloita blogiani kirjoittamalla mielipiteitäni tasavaltamme "uudesta" presidentistä, ne mielipiteet jääköön toistaiseksi varjoon. Sen jälkeen aloin pohtimaan opiskeluaikojani, mitä jos lähtisin liikkeelle ihan alusta? Ei, sekin jääköön toistaiseksi kirjoittamatta. Sitten aloin jo tekemään muita juttuja ja eksyin kuitenkin Iltalehden sivulle... Silmät valitettavasti osuivat artikkeliin "Potilas löi lääkäriä" ja siitä sitten lähtikin juttu luistamaan...
AI ETTÄ IHAN LÄÄKÄRIÄ!
On se kumma kun hoitajiin kohdistuva väkivalta on tietyissä hoitoyksiköissä päivittäistä, ja sitten kun joku suutahtaa lääkärille ja läimäyttää avointa kämmentä niin jopas on otsikoinnin aihetta! Tuntuu itsestänikin uskomattomalta, että juorulehti sai minut näinkin äkäiseksi, sillä yleensä osaan jättää vastaavat asiat omaan arvoonsa, mutta nyt jostain syystä klikkasi.
Joka neljäs hoitaja on jossain vaiheessa työelämäänsä kokenut väkivaltaa, tätä esiintyy etenkin vanhustenhoidossa, psykiatrisilla osastoilla, sekä ensiavussa. "Erityisen yleistä hoitajiin kohdistuva väkivalta on vanhustenhoidossa, ensiavussa ja psykiatrisessa hoidossa sekä vammaishuollossa. Vanhustenhoidon painopistettä siirretään laitoshoidosta kotihoitoon. Nyt on uusi ilmiö kotisairaanhoidossa ja kotihoidossa esiintyvä väkivalta, sanoo Tehyn henkilöstöpoliittinen asiamies Irmeli Vuoriluoto.". Kotihoidossa tosiaan. Muistelen kauhulla sitä aikaa kun tein töitä kotihoidossa. Kunnassa jossa kotihoidon asiakaskunta oli kymmenkertainen hoitajiin verrattuna ja asiakkaiden luona vietetty aika laskettiin minuutin tarkkuudella, oli paljon hoitajiin kohdistuvaa väkivaltaa. Lyömistä, puremista, potkimista, päälle sylkemistä tai virtsaamista, haukkumista, huutamista ja syyttelyä. Kunnan tarjoamien resurssien kanssa oli mahdotonta löytää yhteistä säveltä asiakkaiden kanssa, sillä ei heidän hoitamiseensa ollut tarpeeksi aikaa. Ymmärrän täysin asiakkaiden ja omaisten turhautumisen kotihoidon toimintaan. Eikä tästä ole montaa vuotta, ja ymmärtääkseni tilanne on vain kuormittunut lisää.
Älä riko hoitajaasi-kampanja on mielestäni saanut ihan hyvin huomiota, mutta esimiehet eivät ole tärkeintä sanomaa vielä ymmärtäneet. Hoitajien ei kuulu kestää väkivaltaa tai asiakkaiden jatkuvaa sortamista. Silti jatkuvasti työpaikoilla törmää tilanteisiin jossa esimies katsoo asiaa sormien läpi. Kotihoidossa oli kerran tilanne jossa asiakas löi minua lasipullolla päähän. Esimies käski valehdella työterveyshuollossa mistä vamma tuli. Kaiken lisäksi jouduin menemään asiakkaan luokse useasti uudestaan, vaikka tilanne oli, ainakin hetkellisesti, traumatisoinut minut. Koskaan ei tiennyt mitä oven takana odotti ja ainoastaan psykiatrin kanssa juttelu sai minut takaisin täysin työkykyiseksi. Työkaverillani tilanne oli vielä pahempi; hän oli jatkuvasti kuunnellut erään asiakkaan henkilökohtaisuuksiin menevää valittamista, huutamista ja sortamista. Eräänä päivänä kyseinen asiakas vannotti, että jos työkaverini astuisi hänen asuntoonsa vielä, kaivaisi hän vanhan aseensa esiin ja tappaisi tämän. Tilanteesta keskusteltiin paljon ja asiakas onnistui puhumaan kätensä puhtaaksi ja esimiehen päätös oli; että työkaverini ei saisi lupaa olla menemättä. "Asiakkaita ei kotihoidossa voida valita, sinne mennään minne määrätään".
Mielestäni tämä on aihe jota jokainen voi purkaa auki itsekseen loputtomiin asti, millaista on oma käyttäytyminen hoitohenkilökuntaa kohtaan, entä meidän isämme, äitimme, mummimme, vaarimme? Hoitajan on vaikea arvostella asiakkaan käyttäytymistä hoitosuhteen luonteen vuoksi, mutta omaisilla on asiaan paljon vaikutusvaltaa. (Luetaan tietenkin pois väkivaltaisuudet jotka ovat selkeästi liitännäisiiä johonkin sairauteen kuten dementia, psykoosi jne.) Jokainen meistä joutuu joskus elämässään turvautumaan sosiaali-ja terveyspalveluihin ja jokainen meistä on itse vastuussa siitä miten me hoitohenkilökuntaa kohtelemme. Ymmärrän, että terveyskeskuksessa turpaansa saanut yleislääkäri on ollut asiasta varmasti hämillään/peloissaan/shokissa ja ymmärrän myös innokaan toimittajan pilkkeen silmäkulmassa; tästähän voisi tulla etusivun uutinen. Oli toimittajan tarkoitus mikä hyvänsä, toivon, että tästä puhuttaisiin jatkossakin. Kaikenlainen mediahuomio aiheesta on kuitenkin vain positiivista- jokainen sosiaali- ja terveysalan ammattilainen varmasti tarvitsee lisää tietoa aiheesta, ja uskoisin että muidenkin ihmisten keskuudessa syntyisi keskustelua aiheesta.
Sillä kuten sanottu, jokainen meistä tulee jossain vaiheessa elämäänsä tarvitsemaan sosiaali-ja terveyspalveluja.
AI ETTÄ IHAN LÄÄKÄRIÄ!
On se kumma kun hoitajiin kohdistuva väkivalta on tietyissä hoitoyksiköissä päivittäistä, ja sitten kun joku suutahtaa lääkärille ja läimäyttää avointa kämmentä niin jopas on otsikoinnin aihetta! Tuntuu itsestänikin uskomattomalta, että juorulehti sai minut näinkin äkäiseksi, sillä yleensä osaan jättää vastaavat asiat omaan arvoonsa, mutta nyt jostain syystä klikkasi.
Joka neljäs hoitaja on jossain vaiheessa työelämäänsä kokenut väkivaltaa, tätä esiintyy etenkin vanhustenhoidossa, psykiatrisilla osastoilla, sekä ensiavussa. "Erityisen yleistä hoitajiin kohdistuva väkivalta on vanhustenhoidossa, ensiavussa ja psykiatrisessa hoidossa sekä vammaishuollossa. Vanhustenhoidon painopistettä siirretään laitoshoidosta kotihoitoon. Nyt on uusi ilmiö kotisairaanhoidossa ja kotihoidossa esiintyvä väkivalta, sanoo Tehyn henkilöstöpoliittinen asiamies Irmeli Vuoriluoto.". Kotihoidossa tosiaan. Muistelen kauhulla sitä aikaa kun tein töitä kotihoidossa. Kunnassa jossa kotihoidon asiakaskunta oli kymmenkertainen hoitajiin verrattuna ja asiakkaiden luona vietetty aika laskettiin minuutin tarkkuudella, oli paljon hoitajiin kohdistuvaa väkivaltaa. Lyömistä, puremista, potkimista, päälle sylkemistä tai virtsaamista, haukkumista, huutamista ja syyttelyä. Kunnan tarjoamien resurssien kanssa oli mahdotonta löytää yhteistä säveltä asiakkaiden kanssa, sillä ei heidän hoitamiseensa ollut tarpeeksi aikaa. Ymmärrän täysin asiakkaiden ja omaisten turhautumisen kotihoidon toimintaan. Eikä tästä ole montaa vuotta, ja ymmärtääkseni tilanne on vain kuormittunut lisää.
Älä riko hoitajaasi-kampanja on mielestäni saanut ihan hyvin huomiota, mutta esimiehet eivät ole tärkeintä sanomaa vielä ymmärtäneet. Hoitajien ei kuulu kestää väkivaltaa tai asiakkaiden jatkuvaa sortamista. Silti jatkuvasti työpaikoilla törmää tilanteisiin jossa esimies katsoo asiaa sormien läpi. Kotihoidossa oli kerran tilanne jossa asiakas löi minua lasipullolla päähän. Esimies käski valehdella työterveyshuollossa mistä vamma tuli. Kaiken lisäksi jouduin menemään asiakkaan luokse useasti uudestaan, vaikka tilanne oli, ainakin hetkellisesti, traumatisoinut minut. Koskaan ei tiennyt mitä oven takana odotti ja ainoastaan psykiatrin kanssa juttelu sai minut takaisin täysin työkykyiseksi. Työkaverillani tilanne oli vielä pahempi; hän oli jatkuvasti kuunnellut erään asiakkaan henkilökohtaisuuksiin menevää valittamista, huutamista ja sortamista. Eräänä päivänä kyseinen asiakas vannotti, että jos työkaverini astuisi hänen asuntoonsa vielä, kaivaisi hän vanhan aseensa esiin ja tappaisi tämän. Tilanteesta keskusteltiin paljon ja asiakas onnistui puhumaan kätensä puhtaaksi ja esimiehen päätös oli; että työkaverini ei saisi lupaa olla menemättä. "Asiakkaita ei kotihoidossa voida valita, sinne mennään minne määrätään".
Mielestäni tämä on aihe jota jokainen voi purkaa auki itsekseen loputtomiin asti, millaista on oma käyttäytyminen hoitohenkilökuntaa kohtaan, entä meidän isämme, äitimme, mummimme, vaarimme? Hoitajan on vaikea arvostella asiakkaan käyttäytymistä hoitosuhteen luonteen vuoksi, mutta omaisilla on asiaan paljon vaikutusvaltaa. (Luetaan tietenkin pois väkivaltaisuudet jotka ovat selkeästi liitännäisiiä johonkin sairauteen kuten dementia, psykoosi jne.) Jokainen meistä joutuu joskus elämässään turvautumaan sosiaali-ja terveyspalveluihin ja jokainen meistä on itse vastuussa siitä miten me hoitohenkilökuntaa kohtelemme. Ymmärrän, että terveyskeskuksessa turpaansa saanut yleislääkäri on ollut asiasta varmasti hämillään/peloissaan/shokissa ja ymmärrän myös innokaan toimittajan pilkkeen silmäkulmassa; tästähän voisi tulla etusivun uutinen. Oli toimittajan tarkoitus mikä hyvänsä, toivon, että tästä puhuttaisiin jatkossakin. Kaikenlainen mediahuomio aiheesta on kuitenkin vain positiivista- jokainen sosiaali- ja terveysalan ammattilainen varmasti tarvitsee lisää tietoa aiheesta, ja uskoisin että muidenkin ihmisten keskuudessa syntyisi keskustelua aiheesta.
Sillä kuten sanottu, jokainen meistä tulee jossain vaiheessa elämäänsä tarvitsemaan sosiaali-ja terveyspalveluja.
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
Se mistä kaikki sai alkunsa
Tänään päätin toteuttaa ajatuksen joka on kutitellut takaraivossa jo jonkun aikaa; oman blogin perustaminen. Aiheeksi valikoitui se mikä on puhuttanut hoitajien keskuudessa ihan ammattimme syntymästä asti- millainen hoitajan kuuluisi olla, saako hoitajalla olla tunteita ja miten hoitajan tulisi pitää työ ja arki erossa toisistaan. Onko olemassa vihaista hoitajaa? Entä turhautunutta?
Salassapitovelvollisuutta ja täydellistä nimettömyyttä noudattaen aion nyt jakaa kaiken sen, mitä hoitajan työhön kuuluu, miltä hoitajasta tuntuu ja mikä saa ihmisen kestämään ympärillä vellovan surun, menetyksen ja inhon keskellä. Hoitajan ammatti on mielestäni äärimmäisen antoisa, opettava ja ihmisläheinen työ enkä vaihtaisi sitä koskaan mihinkään, joten nimimerkkiäni NegativeNurse ei tule käsittää väärin, en usko, että kukaan tätä työtä tekisi ellei siitä pitäisi (ei ainakaan kovin kauaa). Hoitajan ammatissa kohtaa kuitenkin jatkuvasti erilaisia ihmisiä joiden arvostus tätä työtä kohtaan vaihtelee laidasta laitaan, ja tuntuu, että ammattiamme pidetään joko helppona tai sitten meitä pidetään niin tunteettomina että kykenemme tähän. Turha luulo. Ja ne luulot haluan viedä pois kaikilta joilla niitä vielä on. En kykenisi sormilla laskemaan kuinka monta kertaa inhimillisyyteni on saanut minut itkemään työpaikalla, tai sen sijaan tuonut kurkkuuni oksennusrefleksin.
Se mitä haluan tästä blogista saada irti itselleni, on tietynlainen avautuminen, nimettömyyden turvin suoraan puhuminen ja asioiden purkaminen. Sen sijaan mitä haluan opettaa/antaa lukijoille tämän avulla on näkemys siihen mitä hoitajan ammatti oikeasti on ja kannustaa muita hoitajia olemaan suorasanaisia, avoimia ja rehellisiä ammatistamme puhuttaessa. Mitä turhaan kaunistelemaan vaipan vaihtamista saatikka kuolevan ihmisen pesemistä kun siinä ei oikeastaan ole mitään kaunista? Miksi pitäisi aina olla niin positiivinen ja ammatissamme ei saisi olla mitään mikä meitä oksettaisi, ahdistaisi tai masentaisi. Niitä asioita on ja paljon, ja niistä pitää myös voida puhua! Jollei kasvotusten kenenkään kanssa niin paperille. Guarantee it's worth it.
Huomiseen- jaksamista niille jotka valvovat muiden unia!
-Nn-
Salassapitovelvollisuutta ja täydellistä nimettömyyttä noudattaen aion nyt jakaa kaiken sen, mitä hoitajan työhön kuuluu, miltä hoitajasta tuntuu ja mikä saa ihmisen kestämään ympärillä vellovan surun, menetyksen ja inhon keskellä. Hoitajan ammatti on mielestäni äärimmäisen antoisa, opettava ja ihmisläheinen työ enkä vaihtaisi sitä koskaan mihinkään, joten nimimerkkiäni NegativeNurse ei tule käsittää väärin, en usko, että kukaan tätä työtä tekisi ellei siitä pitäisi (ei ainakaan kovin kauaa). Hoitajan ammatissa kohtaa kuitenkin jatkuvasti erilaisia ihmisiä joiden arvostus tätä työtä kohtaan vaihtelee laidasta laitaan, ja tuntuu, että ammattiamme pidetään joko helppona tai sitten meitä pidetään niin tunteettomina että kykenemme tähän. Turha luulo. Ja ne luulot haluan viedä pois kaikilta joilla niitä vielä on. En kykenisi sormilla laskemaan kuinka monta kertaa inhimillisyyteni on saanut minut itkemään työpaikalla, tai sen sijaan tuonut kurkkuuni oksennusrefleksin.
Se mitä haluan tästä blogista saada irti itselleni, on tietynlainen avautuminen, nimettömyyden turvin suoraan puhuminen ja asioiden purkaminen. Sen sijaan mitä haluan opettaa/antaa lukijoille tämän avulla on näkemys siihen mitä hoitajan ammatti oikeasti on ja kannustaa muita hoitajia olemaan suorasanaisia, avoimia ja rehellisiä ammatistamme puhuttaessa. Mitä turhaan kaunistelemaan vaipan vaihtamista saatikka kuolevan ihmisen pesemistä kun siinä ei oikeastaan ole mitään kaunista? Miksi pitäisi aina olla niin positiivinen ja ammatissamme ei saisi olla mitään mikä meitä oksettaisi, ahdistaisi tai masentaisi. Niitä asioita on ja paljon, ja niistä pitää myös voida puhua! Jollei kasvotusten kenenkään kanssa niin paperille. Guarantee it's worth it.
Huomiseen- jaksamista niille jotka valvovat muiden unia!
-Nn-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)