Asioita joita en vain osaa

Tänään koin suorastaan hupaisia hetkiä kun yritin laittaa silmätippoja yhdelle potilaistani. Minulle tilanne oli aika tuskaisa, potilaani mielestä älyttömän hauska. Olin kuulemma huonoin tippojen laittaja ikinä. Aloin tässä sitten pohtimaan, että missä kaikessa oikeasti olen huono. Lähinnä hoidollisissa toimenpiteissä. Ja näitähän riittää!

- Verensokerin mittaus. Maailman yksinkertaisin asia MIKÄLI käytössä on verensokerinmittaukseen tarkoitetut välineet. Sen sijaan jos tilanne on samanlainen kuin entisellä työpaikallani, ja sormea pitää pistää "manuaalisesti" neulalla; mission impossible! En pysty satuttamaan toista ihmistä niin. Itse pelkään neulaa enemmän kuin mitään ja se, että sillä pitäisi survoa reikä toisen sormeen- ei onnistu. Kuitenkaan injektioiden laitto ei pelota? Hmm... Tervetuloa vastaanotolleni, pelkään enemmän kuin sinä!

- Haavahoito. Olen sairaanhoitaja, mutta olen unohtanut Täysin millainen lappu tulee mihinkin haavaan ja milloin pidetään sormea jäissä ja millon koholla. Ehkä tämä liittyy työpaikkavalintoihini, ei missään mielenterveyskuntoutujien hoitokodissa ole avohaavoja. Ainakaan ole vielä ollut.

- Onko sinua joskus hoitanut hoitaja joka näprää ja näprää injektioita, neuloja ja ruiskuja? Saatoin olla minä! Sormet ja aivot eivät pelaa yhteen ja tässä tulos. Moni potilaani onkin kysellyt, että pelkäänkö injektioiden laittoa ja tahallani vitkastelen. En. En vain osaa!

- Toisen ihmisen puolesta vaatteiden valinta. Ihan kaikessa yksinkertaisuudessaan.

- Syöttäminen. EIII


- Kynsien leikkuu. Nimimerkillä olen syönyt omia kynsiäni 10- vuotiaasta asti joten omaa kokemusta ei ole. Toisten ihmisten kynsien leikkuu päättyy aina verisesti.

- Kelan/sossun/ihan minkä vain viraston paperit, hakemukset, lomakkeet... Näitä täytyy aina silloin tällöin potilaiden puolesta/heidän kanssaan täytellä. En osaa. En ymmärrä vaikka aikuinen ihminen olen. Ja sanottakoon nyt sen verran, että esim. Mielenterveyskuntoutujien toimeentulohakemukset ja joulurahojen anelut ovat Paljon monimutkaisempia kuin ne perus opintotukilomakkeet. 

- Parranajo! Tämä on kyllä ihan paras juttu ikinä, mutta onnistuin läpäisemään lähihoitajan koulutuksen ja työharjoittelut ajamatta kenenkään partaa. Kostautui. Olen edelleen todella huono tässä ja stressaan sitä paljon, vaikka kertaakaan en ole kenenkään naamaa saanut ruvelle niin silti. Ei pysty.

Mitäköhän muuta? Ei tule mieleen. Kuitenkin vaikka koulutusta ja työkokemusta on aika rutkasti takana, törmään lähes päivittäin tilanteisiin joissa en vain osaa toimia. Toisaalta se tuo stressiä, mutta toisaalta se on yksi niistä syistä miksi tykkään hoitajan työstä- aina tulee uutta ja haastavaa vastaan!

Vaikutan huonolta hoitajalta... Sanotaan nyt vaikka näin, että vahvuuteni ovat psykiatrisessa työssä- keskustelu, luovat toiminnot, ryhmät ja kaikenlainen ohjaaminen. Olisin varmaan ihan hukassa sairaalassa.

Omille virheille on joskus hyvä nauraa? Osaan kyllä kuumeen mitata. Champion!